sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Hoikan Herkku testissä - uusi keksiohje mukana


Saimme jokin aika sitten mahdollisuuden testata meille tuntemattomia tuotteita. Kyseessä Hoikan Herkku Oy-nimisen kotimaisen yrityksen puhtaasti kotimaisista tuotteista. Itselleni kotimaisuus on aina iso asia joten mielelläni lähdin tähän mukaan.

Setissä oli Rehuseos ikääntyville lemmikeille jonka valitsimme sen hetkisen rottakansan edustajat huomioon ottaen, koska joukossa oli yksi diabetekseen sairastunut uros sekä jo muuten ikääntynyttä sakkia. Junnuja toki löytyi (ja löytyy vieläkin) myös joten otos on ihan mukava. Rehuseoksen lisäksi setissä oli kuivattua porkkanalastua sekä omena-porkkanarouhetta. Vähän epäilin miten kelpaa, mutta ajattelin antaa mahdollisuuden.

Rottien lisäksi näitä pääsivät testaamaan syrkkiherra Rodi sekä cambelliveljekset Kajo ja Usva.

Avataanpas nyt vähän näitä tuotteita yksitellen Otsikkoa klikkaamalla pääset suoraan tuotteeseen.


Hoikan Herkun Rehuseos ikääntyville lemmikeille

"Hoikan Herkun Rehuseos ikääntyville lemmikeille: Kotimainen, runsaskuituinen täydennusrehu kaneille ja jyrsijöille. Sekoita heinän sekaan tai anna päivittäisen heinäannoksen lisäksi.

Sisältää 200 g Pohjois-Karjalan puhtailta pelloilta ja niityiltä kerättyä heinää ja muita kasveja.


Koostumus: kuivattu voikukka, timotei, juolavehnä, ruokohelpi, kauranverso, nokkonen ja mesiangervo.
-Lainattu Polly&Pepi-verkkokaupan sivulta "

Tämä tuote yllätti positiivisesti. Olen kyllä tarjonnut kuivattuja ja tuoreita yrttejä ennenkin rotilleni hyvällä menestyksellä, mutta tämä seos sai varsinkin naaraat lähes sekoamaan onnesta. Vilinä oli ihan mahdoton, kun pistin häkin pohjalle kasan vihreää. Sitä kiskottiin ja kätkettiin ja korvat pöristen lauma nakersi jos mitäkin. Valitettavasti en omaa sitä silmää ja katsetta, että voisin kertoa mikä mahdollisesti kellekin maistui, mutta hävikkiä oli hyvin vähän. 

Urokset söivät maltillisemmin ja hävikki oli hitusen suurempi. Heillä havaitsin ulosteen hajun tasoittuvan ja muutenkin koostumus muuttui hieman mitä säännöllisemmin tarjosin tätä. Diabeetikko tykkäsi kovasti eikä tämä ainakaan oloa huonontanut, päinvastoin. 

Hamsupuolella tämä sai aikaan sekä pesänrakennusta että ruokailua. Jonkin sortin riehumistakin. Varsinkin uudet tulokkaamme, cämpsyveljekset Kajo ja Usva tuntuivat pitävän tästä. Pojat sukelsivat vihreään kasaan kuin riivatut ja ihana nakerrus ja kahina täyttivät terraarion. 



















Syrkkiherra Rodi ei lämmennyt ihan yhtä hyvin, mutta ei hän ihan kylmää käpälää antanut myöskään. Kyllä hänenkin residenssissään rouskutettiin ja taisi siitä pesäksi astikin jotain vaeltaa. 

Rehuseosta on mukava käsitellä. 

Se ei pölise ja tuoksuu aivan ihanalta! Se on pakattu ilmavasti mikä helpottaa käsittelyä ja parantaa säilyvyyttä. On toki helpompaa ottaa esimerkiksi muovilaatikosta sitä kuin pussista. Itse säilytin koko ajan pussissa. Minä onnistuin myös saamaan ilkeän "paperihaavan" käteeni ihan alussa, mutta jokainen heinään tutustunut varmasti osaa varoa ilman suurempia varoituksia. Tämä kun ei ole valmistajan vaan käyttäjän oma kämmi! Kantapää on hyvä opettaja...

Hoikan Herkun Kuivattu porkkanalastu

"Hoikan Herkun Kuivattu porkkanalastu on täysin kotimainen, runsaskuituinen makupala kaneille, jyrsijöille, papukaijoille, koirille, hevosille ja muille lemmikeille.

Pakkaus sisältää 100 g Pohjois-Karjalaista porkkanaa kuivattuna. Lisäaineeton.
-Lainattu Polly&Pepi-verkkokaupan sivulta "

Tätä mietin hetken, että miten mahtaa maistua. Porkkana ei ole ollut mitään THE herkku meillä. Rotat olivatkin hieman epäileväisiä ja ei viety suorastaan käsistä tarjotessani. Junnut olivat rohkeampia. Laitoin illalla akkojen kippoon ja aamulla oli kyllä kadonnut kaikki. Tarkastin häkin eikä siellä ainakaan silmään osunut jemmaa jonne oltaisiin viety kesyihmistä huijatakseen. Varsinkin omat akat harrastavat näet tätä, että saisivat enemmän syötävää - lurjukset! En myöskään havainnut mitään vatsaoireita yhdelläkään prinsessalla. 

Uroksille maistui hieman huonommin, mutta he ovatkin "En syö - liian terveellistä- sakkia". Tuote ei aiheuttanut samaa oirehdintaa kuin esimerkiksi koiranruokien kypsennetyt porkkanat joiden vuoksi olen saanut korjata löysää ulostetta mitä mielenkiintoisemmista paikoista. Noin puolet pitivät lastuista ja toinen puoli sitten taas nirsoili. Prinssit ovat välillä kuin uhmakkaita prinsessoja joiden patjan alle on kätketty herne. Jos kiukuttaa, mikään ei maistu ja iloisena päivänä kelpaa kaikki.

Hamsupuolella tämä sitten taas osoittautui oikeasti herkuksi. Kaikki pitivät suunnattomasti ja päätinkin tarjoilla enemmän hamsupainotteisesti nämä lastut. Ei yhtään huono vaihtoehto, että saadaan heillekin "oma herkku".

Ja näiden puhtaudesta sen verran pakko kertoa, että oma viisivuotiaani päätti myös ottaa ja puputtaa vähän porkkanaa ja hänen kommettinsa oli, että "Äiti tää on tosi herkkua! Voinko mäkin syödä näitä?". En näe mitään syytä miksi näitä ei voisi itsekin popsia...ja tunnustan, maistoin itsekin eikä poika ollut väärässä.

Hoikan Herkun Omena-porkkanarouhe

"Hoikan Herkun Omena-porkkanarouhe on täysin kotimainen täydennysrehu kaneille, jyrsijöille, papukaijoille ja muille lemmikeille.

Pakkaus sisältää 100 g Pohjois-Karjalaista omenaa (80%) ja porkkanaa (20%) kuivattuna. Ei lisättyä sokeria, ei lisäaineita.
-Lainattu Polly&Pepi-verkkokaupan sivulta "

Siis tämä jos jokin tuoksuu ihanalta! 

Pakkausta avatessani teki mieli popsia itse sen sisältö! Ihana rouhemainen rakenne saikin sisäisen leipurini heräämään ja laitankin teille rouheen innoittaman keksiohjeen perään.

Tämä maistui kyllä kaikille. En katsonut missä suhteessa rottalan edustajien kippoihin tätä meni, mutta katosi kyllä kaikki. Vatsaoireita ei myöskään ilmennyt. Tämä sopii puuron sekaan enemmän kuin hyvin. Tämä onkin "nuhapuuron" yksi ainesosa tästä lähtien aika varmasti. Ai mikä nuhapuuro? No annappa, kun selitän.

Nuhastellessa tarvitaan extra-vitamiinia. Minä teen siis simppelisti puuroa (kaura/vehnä/hirssi/neljänviljan) ja sinne sekaan pistän DrS:n vitamiineista joko Guardian Angel-jauhetta tai Tiny animal essentials- jauhetta. (Voit lukea näistä aiemmassa kirjoituksessani tästä)

Koska puuro on "tylsää", on mukava ripauttaa jotain sinne sekaan ja tämä omena-porkkanarouhe tuntui olevan kuin tehty siihen. Maistuu kaikille, rotille ja hamsuille.

Ja tosiaan tämä rouhe sopii enemmän kuin mainiosti kekseihin! 


Oma mielipiteeni lyhyesti

Kaikki meillä testissä olleet Hoikan Herkku-tuotteet ovat vakuuttaneet minut puhtautensa ja kotimaisuutensa ansiosta. Pidän tärkeänä, että voin omalla pienellä panoksellani auttaa kotimaisia yrittäjiä ja samalla saan itse varmuuden siitä mitä lemmikkini syövät. Pakkaukset ovat myös kauniit ja selkeät mistä oma henkilökohtainen plussa. 


Ja nyt vielä lupaamani ohje herkkuihin...

Miuskin Omppu-porkkana-cookiesit



Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen

Tarvitset:

1 kananmunan
2dl Vehnähiutaleita (Voit korvata toki muillakin jos tätä ei kaapissa ole)
1dl vehnäjauhoa
1dl Hoikan Herkku omena-porkkanarouhetta
4rkl kookosöljyä (jos kiinteää, mikrota nopeasti nestemäiseksi)
0,5 dl vettä

Tee näin:

Riko kananmuna kulhoon. Kaada sekaan hiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauho ja omena-porkkanarouhe. Sekoita kunnolla. Lisää kookosöljy ja sekoita jälleen. Kaada vielä vesi joukkoon ja sekoita hyvin.

Muotoile pieniä, suht kiinteitä pallosia, kuin lihapullia konsanaan ja laita ne pellille. Tästä satsista tulee noin 16kpl.


Ota haarukka kätöseen ja painele littanaksi nämä palloset.



Hienoa! Sitten vain uuniin, keskitasolle ja annat paistua 25-35 minuuttia. Uunista riippuen kannattaa tarkkailla ettei pala. 

Varoituksen sana: Kotiin leviää jumalainen tuoksu!

Näitä kehtaa antaa vaikka joululahjaksi!

Ai niin... 

Saimme tänne blogiin myös mukavan pienen ja maistuvan edun kaikille täällä vieraileville! Saamme kiittää jälleen Polly&Pepi-verkkokauppaa tästä!

Polly&Pepi-verkkokaupassa on -50% alennuksessa kaikki ne erikoisheinät, joiden parasta ennen -päiväys on 31.12.2016. 
Tämän blogin kautta tiedon saaneille laitetaan vielä pakettiin näytepussi porkkanalastua tai omena-porkkanarouhetta. (Pääsee vaikka leipomaan keksejä.)
Sen saadakseen täytyy vain kassalla valita "Mistä kuulit meistä?"-kohdassa valinta "Blogi".



Käyttäkää hyväksenne olkaa hyvät!


Nyt haluan jälleen kiittää kaikkia lukijoitani ja pyydänkin, että kokeilkaa keksiohjetta ja kertokaa sitten mitä teillä tykättiin näistä herkuista. Tässähän voi olla vaikka joululahjaidea jollekin symppikselle...


Rapsutukset kaikille perheen enemmän ja vähemmän karvaisille otuksille!


lauantai 5. marraskuuta 2016

Rottamainen juttu ja alekoodi


Ah´ihana viikonloppu - ansaittua laiskottelua...


Olen hulluna kaikkiin rottamaisiin juttuihin, eiköhän kaikki rottailijat ole... tiedä sitä sitten, mutta luulisin niin. Rakastan kaikkia koriste-esineitä ja vaatteita ja mitä ikinä nyt mieleen tuleekin. Olen keräillyt vähän kaikenlaista tänne kotiini ja itsellenikin. Erityisesti pidän käsitöistä ja taiteesta. Ajattelinkin ottaa esille nyt muutaman jutun tässä näin viikonlopun kunniaksi.

Olen pitänyt aina kaikenlaisista kuvista ja olenkin löytänyt musteen henkiin herättävän ihmisen jolta olen tilannut useamman taulun jo. Tässä muutama meiltä löytyvä teos.







Jos kiinnostuit, voit käydä katsomassa täältä lisää.

Jonkin aikaa sitten päätin, että olen ansainnut uuden laukun. Pidän uniikeista tapauksista ja tämä onkin toteutettu niin, että olen antanut lempivärini sekä aiheen, muuhun en ole koskettanut vaan on taiteellinen vapaus tekijällä. Laukku on pimeitä aikoja huomioiden tehty. On siis heijastinta piilotettuna joukkoon. 



Tämän valmisti Ullekas jos heräsi juuri yllättävä tarve uuteen laukkuun tai muuhunkin.

Erityisesti tahdon tällä kertaa ottaa esille erään pienyrittäjän, korujen tekijän joka toteutti unelmakorvakorut minulle. Olen jo aikaa sitten heittänyt ajatuksen ilmoille ja kytemään ja jokin aika sitten laitoin sen "lopullisen" toiveen hänelle ja siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun luukustani tipahti jotain aivan täydellistä. 




Pyysin häneltä pienen kertomuksen korujen synnystä ja tällaisen sain.

"Jokainen tilaustyö herättää aina ristiriitaisia tunteita. Toisaaltaan on ihanaa ja ja jännää päästä tekemään jotain uutta. Toisaaltaan taas hieman ahdistaa, koska uudet jutut vie aina enemmän aikaa, olipa ne helppoja tai vaikeita. Ja aikahan tuntuu olevan aina kortilla..😀 Mutta kaiken kaikkiaan oli kivaa päästä tekemään jotain rotta-aiheista varsinkin kun tilaus tuli todelliselta rottafanilta. Olin muutenkin jo pidemmän aikaa miettinyt rottien tekoa joten tässä tuli kyllä kaksi kärpästä yhdellä iskulla..😉

-Sunikorut - Kaikkee kivaa"

Nämä ovat niin ihanat, että tekisi mieleni hommata vielä riipuksena itselleni ja miksipä ei lapsillekin muutama piuhapeppu. Olisi toki hauskaa jos olisi rannekoruna lisää siimahäntiä. Saapa nähdä piinaanko tätä ihanaa yrittäjää vielä...

Ai niin, saimme tänne blogiin aivan ihanan tarjouksenkin häneltä. Kannattaa siis hyödyntää tämä nyt. Aikaa ei ole tuhottomasti, mutta juuri riittävästi...




Koodilla polly&pepi (kokonaan pienellä ja kaikki yhteen kirjoitettuna) saa 15%:n alennuksen ostoskorissa sekä maksuttoman toimituksen. 

Maksuton toimitus täytyy muistaa valita koodin aktivoinnin jälkeen. Muuten se ei päivity. 

Koodi on voimassa 13.11 asti.

Alekoodi koskee koruja, eli poissuljettuja tuotteita ovat:
-lahjakortit
-fimoavainkaulanauhat 
-silikoniavainkaulanauhat
-muut tuotteet



Mene siis osoitteeseen: http://kaikkeekivaa.fi/ ja aloita vaikka jouluun valmistautuminen käsin tehdyin ihanuuksin.


Kiitos Sunikorut ja kaikki jotka blogissani vierailevat. 
Välillä tuntuu, että kukaan ei tänne löydä, mutta taidan olla vähän huono mainostamaan (lue: en pahemmin tee sitä vaan luotan somen voimaan). Kuitenkin näkyy ihan mukava kävijämäärä ainakin muutamassa kirjoituksessani. Kiitos siis oikeasti, että jaksat tänne asti "raahautua" ja iso kiitos jos vinkkaat tästä edes yhdelle.


Mukavaa viikonloppua kaikille piuhapepuille ja niiden kesyihmisille! 

Uusin julkaisu

Hyvää Halloweenia