Ruoka, kuka ei sitä rakastaisi?
Meillä on makumme ihmisinä, niin on rotillakin omansa. On enemmän ja vähemmän nirsoja, on allergiaa ja herkistymistä kuten meillä ihmisilläkin. Toisille maistuu porkkana, toiset eivät pieraisekaan "terveellisen" edessä. Meitä yhdistää myös se, että koneistomme tarvitsee laadukasta polttoainetta, vitamiineja sekä öljyämistä sisäisesti, että jaksetaan olla, elää ja pysyä terveinä.
Ajattelin avata meidän rottalan ruokakomeroa hieman teille.
Meidän rottalan kulmakivenä on Altromin Hiiri-rotta-pelletti, ylläpito jos tarkkoja ollaan. Se maistuu aivan kaikille ja sen kanssa voi olla varma, että pieneen koneistoon virtaa oikeassa suhteessa kaikki mitä se vaatii. Turkki on kiiltävä, vatsa toimii ja rotta on aktiivinen ja iloinen. Ei ylimääräisiä rupia. Hävikki on myös 0 ja välillä naurattaa miten näitä halkoja jemmaillaan. Yleisin paikka on muuten riipparin kankaiden väli.... (Useamman kerran olen putsannut pesukonetta, koska #miuskieiopitarkastamaanjasiivoaasittenitsejälkiähemmetti)
![]() |
| Altromin Hiiri-rotta-ylläpito-pellettiä. |
Ainesosat:
Maissi, vehnä, ohra, vehnärehujauho, soijapapujauho (uutettu ja paahdettu), vehnän leseet, sinimailanen, soijapapu, öljy, mineraalit, hivenaineet ja vitamiinit.
Ravinteet:
Raakavalkuainen 19,0 %
Raakarasva 4,0 %
Raakakuitu 6,0 %
Hehkutusjäännös 7,0 %
Kosteus 11,0 %
Typettömät uuteaineet 53,0 %
Muuntokelpoinen energia 11,9 MJ/kg
2 850 kcal / kg
Kalsium 0,9 %
Fosfori 0,7 %
Altorminia täydentämään tarjoan kuivapuolelta siemenseosta. Suosittelen panostamaan tähänkin, koska markettien versiot ovat aika kuraa. Eläinkaupoistakin voi toki osua kohdalle ihan kökköä kuten meille sattui. Ostin yhtä merkkiä Mustista ja Mirristä ja arvostelinkin tämän nimimerkillä Miuski, jos haluatte katsoa/lukea.
Ja nyt: Kukaan ei sitten vedä palkokasvia nenuun jos tykkää tästä, kerron vain oman mielipiteeni ja miten täällä maistui....
Siemenseosten osalta ollaan tehty nyt vertailua kahden merkin välillä. Toinen on Zooplussan kautta tilattua Vilmie-siemenseosta, rotille tarkoitettua ja toinen on Rapunzel RottaMixiä.
![]() |
| Vasemmalla Vilmie siemenseos, oikealla Rapunzel rotta-mix. |
Meillä ei joka päivä laiteta siemenseosta kaikille. Lauma jossa on nuoria yksilöitä saa muita useammin ja enemmän ja vauvalassa on sitten jatkuvasti tarjolla. Emo saa olla pulska jos niikseen tulee. Sitä ehtii sitten raskausgrammat pudottamaan myöhemmin.
Urokset saavat kaikkea muutenkin varovaisemmin, koska olen huomannut niiden ihon ja suoliston ottavan nokkiinsa naaraita herkemmin. Voi olla sattumaa, mutta näin on meillä.
Siemenseoksen tarjoamisväli vaihtelee. Välillä lepyttelen heppuja jos on ollut kiirusta ja tuntuu, että ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Näyttelyviikonloppuina kotiin jäävät saavat extrahemmotteluna siemenseosta ja siivouspäivinä sitä on aina kaikkien kipassa. Uuden laumajäsenen tullessa käytän myös metodia "hyvä ruoka - parempi mieli" joten luonnollisesti silloin lapataan kippaan vähän enemmän herkkua.
Vilmie on entuudestaan tuttua kamaa. Rapunzel aiheutti aluksi ihmettelyä.
Koostumus näissä on aika erilainen ainesosien osalta. Vilmie maistuu selvästi paremmin kokonaisuutena. Se on sellainen herkku mikä uppoaa hyvin nopeasti kaikille. Erityisesti urokset saavat ilohepuleita, kun kipasta löytyy välillä Vilmietä.
Rapunzelista kipan pohjalla on joka kerta pelletit, kun aamulla menee häkeille. Mitä lie sisältävät, kun ei kelpaa edes hiirille. Kuulin, että voisi saada pelletittömänä myös, en tiedä haluanko testata, koska Vilmie maistuu suoraan kaikkine ainesosineen.
Rapunzelista kipan pohjalla on joka kerta pelletit, kun aamulla menee häkeille. Mitä lie sisältävät, kun ei kelpaa edes hiirille. Kuulin, että voisi saada pelletittömänä myös, en tiedä haluanko testata, koska Vilmie maistuu suoraan kaikkine ainesosineen.
![]() |
Illalla täytetty kippa jossa Altrominia sekä Rapunzel RottaMixiä.
Pilkistää myös makupala :D
|
| Aamulla vastassa tällainen näky. |
![]() |
Illalla täytetty kippa jossa saman verran altrominia kuin Rapunzel-kerralla
ja yhtä monta namipalaa piilotettuna.
|
![]() |
| Aamulla vastassa tällainen kippa. |
Vilmie
Valmistusaineet:
viljat (vehnä, kaura, tattari, maissi, ohra, riisi), vehnän, maissin ja kauran sivutuotteet, siemenet (saflorinsiemen, auringonkukansiemen, kurpitsansiemen), vihannekset (herne ja porkkana), liha ja lihan sivutuotteet (naudasta ja siasta), johanneksenleipäpuu, makean veden katkarapu.
viljat (vehnä, kaura, tattari, maissi, ohra, riisi), vehnän, maissin ja kauran sivutuotteet, siemenet (saflorinsiemen, auringonkukansiemen, kurpitsansiemen), vihannekset (herne ja porkkana), liha ja lihan sivutuotteet (naudasta ja siasta), johanneksenleipäpuu, makean veden katkarapu.
Lisäaineet kg:aa kohden: ravintofysiologiset lisäaineet: A-vitamiini 3800 I.E., D3-vitamiini 380 I.E., E-vitamiini 14 mg, kupari (kupari(II)sulfaattipentahydraatti) 0,9 mg, rauta (rauta-II-sulfaatti) 9,5 mg. Tekniset lisäaineet: sisältää EU:ssa hyväksyttyjä lisäaineita.
Rapunzel RottaMix
Valmistusaineet: (Lisätään mikäli valmistaja vastaa ja antaa siihen luvan)Ravintosisältö keskimäärin* / kg: Proteiini 16,5%, rasva 5-5,5%, kuitu 9%, tuhka 4-5%, kalsium 0,7%, fosfori 0,5%, kupari 15-20mg, E-vitamiini 50mg, A-vitamiini 7500ky, D-vitamiini 2000ky
Nappulapolitiikka
Ollaan kokeiltu jos mitäkin merkkiä. En edes muista kaikkia, mutta markettikamat eivät maistu omilleni. En tosin niistä välitä itsekään, koska haluan tarjota vain parasta rakkailleni. En toki sano, että oma valintani olisi se paras muiden mielestä, mutta jos maistuu eikä aiheuta ongelmia kuten rupia, on se hyvää.
En muista kaikkia meillä pyörähtäneitä merkkejä, mutta otan tähän nyt muutaman esimerkin.
Racinelin nappulat maistuivat kaikille. Lammasta piti sisällään ja tuoksui omaan nenäänkin hyvälle. Pojille vain iski vähäisenkin annostuksen kanssa rupia joten karsin sen kaikilta sitten pois, kun loppui. Syötin loput hiljalleen naaraille, hiirille ja hamsuille. On helpointa pitää yhtä kaikille sopivaa merkkiä. Lemmikkiasemalta tuli hankittua.
Saatiin kerran zooplussalta jotain Beneful-merkkistä ja se oli aika kuraa suoraan sanottuna. Olkaa vain eri mieltä, mutta näin se vaan meillä meni. Annoin namipaloina kyllä, mutta en todellakaan halunnut antaa samoin miten muita merkkejä on mennyt. Syynä väriaineet joita en halua lykkiä ylimääräisenä itseeni enkä ihmislapsiini joten miksi karvaisten lapsieni pitäisi niitä sisäänsä ottaa?
Väriaineet ovat muuten syy miksi esimerkiksi "omppuoskari" saa puolestani olla. Näin siemenseoksiin palatakseni. Sen osalta tosin köyhä ravintoarvopuolikin saa kaihtamaan.
"Valmistusaineet: Hernehiutale, maissihiutale, vehnähiutale, ohrahiutale, vehnäpuriste, soijaöljy, mineraalit, omena 0,1%
Ravintosisältö:
Proteiini 12,0%
Rasva 2,5%
Tuhka 8,8%
Kuitu 8,0%
Vitamiini A 1,000 ky/kg
Vitamiini D3 800 ky/kg
Vitamiini E 20 ky/kg
kupari 25mg/kg
kalsium 3g/kg"
Ei mainintaa väriaineista, mutta silmätkin jo kertovat jos katsoo kuvaa...
Mutta takaisin koirannappuloihin...
Purenatural -merkkiä on kokeiltu myös. Kanaa ja kalaa sisältävää pienten rotujen nappuloita ostin kerran. Ne maistuivat, mutta pissa alkoi haisemaan ihmeelliseltä ja tuntui, että pökäleet olivat myös tujumpia joten se jäi pois. Ei siis mitään rupiongelmia ja hajuhaittakin voi olla sattumaa. Ostin Musti ja Mirri-liikkeestä.
Tällä hetkellä on kaikille sopiva nappulamerkki Eukanuba Daily Care Sensitive Digestion. Zooplussalta tilattu. Ei iho-ongelmia tullut kellekään ja maistuu myös hyvin. Koska tätä syödään nyt, isken tämän tiedot kehiin.
Valmistusaineet: kuivattu kana ja kalkkuna (22%), maissi, durrajauho, kuivattu juurikasleike (2,8%), eläinproteiiniuute, riisi (21%), kuivattu kananmuna, kaliumkloridi, natriumkloridi, frukto-oligosakkaridit (0,77%), kalsiumkarbonaatti, natriumheksametafosfaatti, eläinrasva, kalaöljy, kalajauho, dikalsiumfosfaatti, pellavansiemenet.
Lisäaineet:
Vitamiinit: A-vitamiini (46167 ky/kg), D3-vitamiini (1532 ky/kg), E-vitamiini (256 mg/kg), beetakaroteeni (5 mg/kg).Hivenaineet: kuparisulfaattipentahydraatti (47 mg/kg), kaliumjodidi (3,4 mg/kg), rautasulfaattimonohydraatti (633 mg/kg), mangaanisulfaattimonohydraatti (48 mg/kg), mangaanioksidi (34 mg/kg), sinkkioksidi (220 mg/kg).
Ravintoainekoostumus
raakaproteiini 23.0 %
raakarasva 13.0 %
raakakuitu 1.6 %
raakatuhka 6.8 %
kalsium 1.2 %
fosfori 0.95 %
omega-3-rasvahapot 0.33 %
omega-6-rasvahapot 2.3 %
![]() |
| Eukanuba Daily Care Sensitive Digestion-nappuloita. |
Wolf of Wilderness-sarja herätti taannoin mielenkiintoni joten siitä varmaan testataan vielä joku päivä jotain.
Tuoreruoka
Kuivaruoan lisäksi tulee rotille tarjota myös monipuolista tuoreruokaa.
Meillä yleisimpänä laumoille tarjoillaan puuroa. Joko ihan sellaisenaan taikka sitten lisään joukkoon koiran/kissan märkäruokaa tai esimerkiksi jauhelihaa. Vauvalaan saatan sötköttää kananmunaakin. On muuten hyvä tapa käyttää keksejä leipoessa siitä yli jäävä valkuainen tällä tavalla. Keltuainen tosin on se paras osa, mutta eivät nuo valita...
Muita joukkoon lisättäviä yleisiä lisiä meillä on leväjauhe, nokkonen, kookosöljy, hampunsiemenet, hamppuöljy, pellavaöljy, pellavarouhe, monivitamiini, maitohappobakteeri... näin nopeasti luetellen. Näitä lisään myös muihin ruokiin kuin puuroon.
Välillä isken laiskana ihan vain koirien märkäruokaa kehiin. Rasia käteen, kansi auki ja rasia häkkiin... nopeaa ja helppoa. Kissan märkäruoka on niin vahvaa, että se tuo hajuhaittaa sellaisenaan tarjottuna. Puuron seassa en ole huomannut mitään.
Märkäruokia tilailen zooplussalta. Urokset ovat meillä nirsoja mitä tulee terveellisiin lisiin. Cesar-rasiat ja pussit ovat hyvä esimerkki. Soossi ja liha katoaa, mutta muu jää kauniisti kippaan. Uroksilla myös menee vatsa herkemmin sekaisin esim. paprikan kanssa joten sitä en heille anna. Herneet ovat ainoa mikä maistuu kaikille ja maissi myös. Herneiden kanssa suositellaan varovaisuutta, koska se on yksi allergisoivimmista ainesosista (ihmisilläkin). Jos siis iskee outoja oireita, voi vaikka siitä aloittaa kokeilun ruokavalion suhteen.
Omat rotat tykkäävät enemmän lihakimpaleista kuin siitä ihme moussesta/pateesta. Ihan sama miten kirjoitetaan. Ymmärtänee kuitenkin jokainen eron. Vauvaloissa menee sitten ihan kaikki, mutta varsinkin juurikin tuo pehmeä mousse/patee.
Einesmutsiksi olen jo ihmislasten kanssa itseäni kutsunut ja samaan sorrun rottienkin kanssa. Lidlin maksaloota on ihan ehdoton herkku kaikilla, myös vauvaloissa. Anteeksi siis kaikille jo etukäteen, että ollaan totutettu pienet moskaan... Pinaatti/veri/porkkanaletut menevät myös vauhdilla ääntä kohti.
Itselläni on ollut ja on vieläkin laumassa sellainen joka reagoi maitotuotteisiin joten niiden osalta ollaan täällä todella varovaisia. Sulolla menee maha sekaisin ja alkaa hassusti rohisemaan jos antaa jotain missä maitoa. Edesmennyt äitinsä Minea oli samanlainen. Muistelisin myös edesmenneen Helmen olleen herkkis. Hugolla menee maha sekaisin, rohinaa ei tule. Parempi siis välttää kaikilla niin ei tule ongelmia. Tästä maidottomuudesta mainitsen myös poikasia haettaessa, mutta kukin toimii lopulta tyylillään ja kaikki ei reagoi kuten nämä muutamat.
On ihanaa panostaa annoksiin ja olenkin eräälle rotta-mammalle luvannut ohjeita laittaa. Niin unohtunut, että hävettää. Anteeksi siis!
Avaan tähän nyt 4 suosikkiamme. Simppeliä ja hyvää.
Ohje1
Kypsää riisiä/perunaa, jauhelihaa, leväjauhetta & pellavaöljyä. Salaatiksi kurkkukuutioita. (Välillä lisään monivitamiinijauhetta/maitohappobakteerijauhetta)
Ohje 2
Kypsä kananmuna rouheeksi. Sekaan riisiä/perunaa/makaronia, nokkosta, tuoretta/kuivattua persiljaa & pellavaöljyä. Salaatiksi kurkkukuutioita. (Välillä lisään monivitamiinijauhetta/maitohappobakteerijauhetta)
Ohje 3
Lohkoperunoita jotka kieritetty seoksessa: oliiviöljyä, kookosöljyä, yrttejä, nokkosta, korppujauhoa ja muna. (Me ihmiset lisäämme suolan tarvittaessa lautasella) Paistetaan 200 asteessa 30-45 minuuttia. Salaatiksi kurkkukuutioita.
Ohje 4
Cornflakes-muroja, pellavarouhetta, mustikoita & kaurajuomaa. (Välillä lisään monivitamiinijauhetta/maitohappobakteerijauhetta)
Nämä siis meidän suosikit. Jokaisella syntyy omansa!
Meillä rotat saavat aikalailla samaa kuin ihmiset syövät. Maustan kaiken yrteillä oman allergiapuolen vuoksi. On myös kätevää, kun on oma "biojäte-keskus" olohuoneessa! Pizzareunat, kuivat leivät, ruokajämät jne. siirtyvät sinne tuhottavaksi.
Tuoreyrtit ovat kaikkien makuun. Erityisesti basilika ja persilja katoaa täällä. Ohraa voi kasvattaa helposti ja leikellä sitä rotille tai antaa kaivella ja syödä pois. Porkkanan "naattipäät" kannattaa leikellä pois ja iskeä veteen. Viikossa parissa saa hyvää versoa eläimille. Uusimpana kokeiltiin hirssiä. Siis hirssintähkän pudonneet siemenet iskettiin multaan ja ne oikeasti itivät! Hauskat kiekurat pääsivät sitten rotille maiskuteltaviksi.
Valkosipulia meillä laitetaan jos mihinkin. Se on loistava apu nuhan iskiessä. Meillä sitä syödään kyllä muutenkin, koska laitan lähes joka (ihmis)ruokaan sitä ja jämät kulkeutuvat rottalaan.
Sitrushedelmiä meillä ei anneta. Osittain oma allergia pitää ne poissa täältä, mutta myös se, että ainakaan uroksille ei suositella joitain. En muista syitä, mutta google auttaa jos juuri sinua kiinnostaa. Meillä mennään näet edelleen nollatoleranssilla.
Jo vanha, mutta edelleen toimiva ohje:
Mitä voit antaa 1-vuotiaalle lapselle - voit antaa rotillekin!
Rypäleitä annan myös välillä. Omenaa meillä ei syödä, koska sitä ei ihmistenkään parissa allergian takia pahemmin mene. Marjoja saavat sellaisenaan tai puuron seassa. Banaani on herkkua jota kiva kuutioida ja antaa vaikka puuron kaverina. Tätä en tuoreena/kypsentämättömänä uroksille anna, heidän masut eivät tykkää. Kypsennettynä banskua menee sitten jätkäläänkin.
Hyviä rottakeksejä saa myös, kun muussa banaanin, sekoittaa joukkoon puurohiutaleita ja hampunsiemeniä & esim. pähkinöitä (itse olen allerginen joten niitä käytetään harvoin ja siksi ovatkin Super-herkkua!). Seoksesta kakkusia pellille jotka kannattaa litistää ja paistetaan uunissa 150-175 asteessa n. puoli tuntia. Uunista ja kakkusten koosta riippuen voi kypsyä nopeamminkin.
Herkuttelu
On ihana hemmotella omiansa. Meillä ei ole yhtä ainoaa herkkua vaan niitä on useita ja vaihdellen. Kerron tähän nyt muutaman maistuvimman.
Maissinaksut on ihan ykkösjuttu!
Niistä meillä parhaiten katoavat vaniljan, mansikan ja naturel-makuiset. Olen ostanut eri merkkisiä, kaikki kelpaa!
![]() |
| Maissinaksuja |
Koirankeksit maistuvat kaikille.
Lemppareita ovat kuitenkin zooplussalta (jälleen kerran) tilattavat Yarrah:n kasviskeksit, Bosch Mysli- keksit ja DogMio Mark Nuggets-keksit. Veikkaan, että mikä vain menisi, mutta nämä olleet ne mitä eniten tykännyt tarjota. Ei ole tullut ongelmia mahan taikka ihon kanssa.
Ostin Tokmannilta taannoin Purinan DeliBakies-keksejä, tähden mallisia ja nekin upposivat hyvin. En yllättynyt.
Annan kaikenlaisia koirien puruliuskoja, uroksille varovaisemmin, kun jälleen kerran näiden vatsa ja iho ottaa nopeammin nokkiinsa. Kasvispuruluut ovat hyvä vaihtoehto myös.
Yksi on meillä ylitse muiden ja se on Mustista ja Mirristä saatava Whimzees riisipuruluu. Näitä saa muualtakin, mutta sieltä itse olen ostanut ja ostan jatkossakin.
![]() |
| Whimzees riisipuruluu. |
Makupalojen kanssa on oikeastaan vain taivas rajana. Rotat ovat hyvin kaikkiruokaisia. Tässäkin tuli vain pintaraapaisuna muutama mitä täällä annetaan. Perään vielä pari kuvaa joissa maistuvia, eri paikoista hankittuja herkkuja.
Zooplussalta löytää edullisesti hyvää, sille ei mahda mitään. En saa tästä "mainonnasta" mitään itselleni, haluan vain opastaa muutkin rahaa ja vaivaa säästävään mestaan.
![]() |
| Erilaisia herkkuja... |
![]() |
| Herkkukori |
Kokeilkaa rohkeasti!












Nuo Lidlin Orlando-makupalat ei kelvannu meillä kellekkään vaikka ois nutrulla kuorruttanu, mikähän kumma :D
VastaaPoistaRotissakin löytyy nirsoja tapauksia :D Meillä on myös joitain "herkkuja" jotka ei kelpaa vaikka miten niitä koettais tarjota. Mä ostin sellaisia kuivattuja kanafileitä ja ne jäi lähes kaikilla syömättä. Samoin Planet Pet Society kana-luutikku on sellainen joka saa vaan lojua pohjalla. :D
PoistaVarmaan annat tuoreita kasviksiakin laajemmin kun vain kurkkukuutiot/yrtit? :)
VastaaPoistaSaavat jos mitäkin. Lista olisi niin pitkä, että kukaan ei sitä jaksaisi lukea jos kaiken kirjoittaisi ylös. :D
PoistaMuutenkin omat jämät siirtyvät eri ruoista rottalaan, koska en mausta niitä oman allergiapuolen vuoksi pahemmin.
Jep, monipuolinen ruoka on teidän rotskuilla kyllä! :)
Poista