lauantai 8. lokakuuta 2016

Rentoa lauantaita kaikille


Voi miten ihanaa onkaan, kun on viikonloppu!

Nautin niin tästä kiireettömyydestä lasten ja lemmikkien kanssa. Tuntuu hyvältä jättää viikko taakse, valmistautua lauantain saunaan ja keskittyä viettämään sitä aitoa oikeaa laatuaikaa oman poppoon kanssa.

On se hassua miten rottalassakin laskeutuu aina viikonloppu ja rentovaihde päälle. Tänään on koko sakki ollut hyvin löysällä päällä ja hellimistä onkin ollut taas enemmän molemminpuolisesti. Varsinkin pojat muuttuvat aina viikonloppuisin entistä sylilöllömmiksi ja odottavat niin herkkuja kuin rapsutuksia enemmän kuin kiireisenä arkena. Vaihdan aina viikonlopuksi puhtaat riippumatot ja vähintään pikaputsaan häkit ellen kunnolla siivoa perjantaina. Huomaan porukan tiedostavan milloin on viikonloppuvalmistelut verrattuna normaaliin puuhasteluun. Sen oikein aistii miten kaikki hengittävät syvään ja huokaavat "ah´viikonloppu..." tai siis siltä se minusta tuntuu, koska itse ainakin huokaan selvittyäni jälleen yhdestä viikosta haasteineen.

Viikonloput on tehty laatuajasta. Otan jokaisen piuhapepun sylittelemään vuorollaan. Saavat olla kanssani ihan yksin jonkin aikaa. Aloitan sen aamukahvista ja pisin päivää vaihtelen heppuja. Saatetaan myös herkutella salaa muilta ja sovitaan aina, että ei kerrota sitten kellekään.

Jokainen omaa suosikki"sala"herkkunsa. Agnes on kahvivoro. Neidin pitää saada aina maistaa kupista ja on työ ja tuska pitää hänet pois sieltä. Olen aina kuvitellut, että eläimet eivät pidä kahvista...

Tänään herkuteltiin osan kanssa smoothieta nauttien. Agnes pesi lasini josta lusikalla sitten otin pohjalta sen minkä sain ja annoin vuorotellen kaikille jotka kerjäämän tulivat. Harmittaa etten saanut siitä mustikkaisesta kuonosta kuvaa enkä videokuvaa tarkasta työstä pienen ja nopean kielen kanssa. Oli se hauska näky! Jäi lipovat kissat ja koirat näytönsäästäjissä toiseksi kirkkaasti.

Jokaisella rotalla on omat suosikkijuttunsa. Frank esimerkiksi rakastaa istuskella kanssani nojatuolissa ja ottaakin siinä sitten torkut jos toisetkin seurassani. Itselläkin tapana heittää nojatuolimatka Nukkumatin luokse siinä samalla. On niin rentouttavaa, kun lämmin rotta on kiinni niskassa, poskessa, päässä tai paidan alla makoilemassa. Se on hauska tunne, kun pienen sydämen hervoton syke tuntuu omalla iholla. On vaikea tajuta miten nopeasti se lyö. Oma syke laskee aina kun voi ottaa rennommin, mutta tuntuu ettei rotalla niin käy. Luulisin kyllä senkin laskevan, mutta lukema on niin paljon korkeampi, että sitä ei niin hyvin erota paitsi silloin, kun sylissä on pelästynyt eläin. Silloin tuntuu, että kädessä on kohta räjähtävä pallo...






Meillä myös herkutellaan viikonloppuisin enemmän. Pitäähän karvaisten lastenkin saada viikonloppuherkkunsa, kun ihmislapsetkin saavat. Jostain ihmeen syystä varsinkin akat onnistuvat sumuttamaan meikäläistä ja unohdan kelle jo annoin, kun viaton ja anova katse silmissä tullaan eteen kertomaan, että "en ole saanut vielä yhtään". Lopputulos on jemma josta sitten kaikki saavat hakea ilman tappelua (ihme kyllä). Poikia on vain 6 joten heissä pysyn vielä kartalla. Tyttöjä on nyt 11 ja aivot pysähtyvät jossain kohtaa ja se siitä. No, ei ne extramaissinaksut haittaa...



Rakastan viikonloppuja joina ei ole kiire minnekään, ei ole pakko tehdä mitään ja voi vain olla. Rotat aistivat niin voimakkaasti meidän ihmisten tunteet ja stressitilan, että heistä voi peilata omaa olotilaansa usein. Älä siis ihmettele jos laumasi on/ovat pinkeällä tuulella, saatat olla itse "syypää". Kannattaa silitellä ja suukotella lemmikkejään hyvin usein, se laskee ihmeen hyvin ärsytystä ja stressihormoonien hyökkäystä. Kokeile joskus minkälainen ero on olossa, kun olet kiukkuinen tai surullinen ja otat rotan syliin. Pidä hetki, helli ja lelli ja tunnustele uudelleen oloasi. Kutsunkin omiani terapiapalloiksi.

Pistetäänpä alle muutama kuva meidän fiiliksestä tänään. Niitä katsellessa jo alkaa mieli pehmenemään ja syke laskee. Näiden kuvien myötä toivotan hyvää viikonloppua kaikille ja muistakaa ottaa rennosti!















Ps. Etärapsutukset meiltä sinun karvaisille lapsillesi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Uusin julkaisu

Hyvää Halloweenia