 |
| Inkun ja Helmen väliaikaisasumus ennen tyttöjen kotiin tuloa. |
Se oli todella jännittävää aikaa. Muistan miten pitkään mietin lemmikkiä, koska kukaan ei enää ollut hidastamassa minua. Minulla ja lapsilla oli uusi elämä alkanut. Olin päässyt viimein kiinni uuteen erilaiseen alkuun. Tajusin yhtäkkiä, että nyt jos koskaan voisin ottaa meille karvaisia perheenjäseniä. Olen allerginen kissoille ja marsuille, kanit myös saavat ahdistusta aikaan. Tuttuja eläimiä oli vaikka kuinka, koska elämäni aikana olen ehtinyt hoitamaan ja pitämään kaikenlaisia, myös matelijoita. Siitä se sitten alkoi, nimittäin tie lemmikkipitoiseen kotiin.
Aloitin pitkään kestävän tutkimustyön jo noin vuosi ennen ensimmäisten rottieni saapumista. Kävin läpi laji lajilta ominaisuuksia ja mitä vaativat. Lopulta rottakuume nousi niin, että siinä päätös syntyi. Päädyin siis ottamaan rottia. Olihan minulla ollutkin rottia yli 10 vuotta sitten joten tiesin mitä ovat vai tiesinkö sittenkään? Aloin kaivelemaan netistä tietoa, äidinkielelläni ja kansainvälisellä. Jestas kuinka paljon ristiriitoja olikaan, mutta en availe niitä sen enmpiä. Myös kaikki mahdollinen tieto oli kokenut muutoksia enemmän taikka vähemmän.
Luin miten silloin syöttämäni ruoan on todettu aiheuttavan suurempaa riskiä syöpään ja luin keskusteluja jos mistäkin. Pää meni ihan sekaisin joten piti palata lähtöruutuun ja tehdä uusia suunnitelmia. Tarkoitan tässä tiedon hankkimista. Järjestelin ajatukset paperille josta olisi sitten helppo asia kerrallaan selvitellä ja sulatella asioita. Tämä tapa on toimiva, kun on monta asiaa mitkä pitää ottaa huomioon ja minä olen hyvin tarkka mitä tulee tietoon ennen minkään hankkimista.
Ihan ensimmäisenä päätin tutustua nykyisiin asumusvaatimuksiin tai siis suosituksiin ja kuivikepuoleen. Jep, pää meni pyörälle jo ensimetreillä. Sen jälkeen ruokapuoli. Apua, kuinka monta miljoonaa pellettimerkkiä ja siemenseosmerkkiä ovat keksineet puskea markkinoille. Ai porukka sekoittaa omia seoksia? Mitenkäs suhteet kaikessa? Juu antaa olla. Voi mitä ihania virikejuttuja onkaan markkinoilla - hyvästi vähät rahat! Otin myös selvää alueemme eläinlääkäreistä ja vitamiineista ja ties mistä. Halusin olla valmiina, myös eläinlääkekaapin osalta.
Voin sanoa, että sulatteluun meni tovi, koska seuraavaksi tutustuin värimaailmaan. Sekin tuntui olevan ihan uudenlainen tai sitten vain olin muinoin se harrastaja jolle oli ihan sama minkälainen otus kunhan on söpö. En mene sanomaan nyt mitään, koska aikaa on kulunut ja muistot saavat kultaisen sävyn oli miten oli. Ai niin, samalla aloin pistämään rahaa sivuun mahdollisia yllättäviä eläinlääkärikuluja ja isoja hankintoja varten. Voin kertoa, että niitä tulee kyllä eikä siksi kaduta.
Ystäväni Googlen avulla löysin kesyrottayhdistyksen kotisivut ja kasvattajia ympäri suomen. Oli kiva tutustua kaikkeen itselle uuteen ja lopulta löysin mitä haluan ja voitte vain kuvitella onnen määrää, kun aika lähellä asui kasvattaja. Päätin ottaa yhteyttä. Jännitin ihan hirveästi, kun pelkäsin etten osaa mitään, en tiedä mitään ja kasvattaja ei suostu myymään yhtä ainuttakaan otusta tällaiseen talouteen tai siis sellaiseen mikä silloin oli. En ollut myöskään varma onko hänellä yhtään poikasta vapaana tällä hetkellä, koska netissä ei kaikki ole aina päivitettynä ihmisillä. Lopulta soitin.
Puhelusta en muista paljon mitään. Olin niin hermona. Esitin kysymyksiä ja kirjoitin asioita muistiin. Kyselin ruoasta ja kuivikkeista ja ties mistä. Halusin tarjota tuttua ruokaa ja mahdollisimman pehmeän siirtymisen uuteen paikkaan. Selvisi mitä on sijoituskotipuoli ja puhelun päätteeksi jäin epävarmana seilaamaan, koska ei ollut vielä varmaa onko kahta poikasta. Toivomuksena kuin oli vielä, että olisi sekä rex että sileäkarvainen. Piti vain jäädä odottamaan. Piinaavaa!
Lopulta tuli iloinen ilmoitus, että meille olisi kaksi karvalasta jos vielä haluamme ja siitä sitten alkoikin sijoituskotiasian tarkempi harkinta johon päädyttiin, koska se oli tuttua vuosien takaa. Silloin tosin menetin naaraan ja poikaset surullisesti, mutta ei siitä enempää. Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa.
Pääsimme yhteisymmärrykseen asioista ja siitä käynnistyi odottaminen. Häkkiä minulla ei ollut vielä, oli vain kamala iso ja ruma gabberin duna ja sain vakuutettua, että en pidä kuin pakollisen verran siinä lapsosia, koska etsin koko ajan kunnon häkkiä. Minuun luotettiin tai ainakin siltä tuntui (Ei tarvitse korjata jos olen väärässä, tämä illuusiokupla saakoon pysyä siinä tapauksessa ehjänä.) ja sain lopulta tytöt kotiin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen. Todellisuudessa odotin varmasti vähemmän aikaa kuin moni hankintaa tehdessä, koska oli jo syntynyt toivomusten mukaisia otuksia. Kävi tuuri!
Se oli iso päivä täynnä tunteita. Jännitin ihan hirmuisesti kasvattajan kotiini tuloa. Mietin mitä ajattelee, onko kaikki nyt kunnossa hänen mielestään. Sitten hän tuli ja astui sisään. Hengitys lähes salpautui, kun näin ne miniotukset. Hän otti ja tumppasi tuosta vain rotan kerrallaan käsiini ja menin ihan hämilleni ja lukkoon. En ollut vuosiin edes koskenut piuhapeppuihin. Kädet täristen laskin lapsoset uuteen kotiin peläten, että jompi kumpi puree paniikissa, karkaa, ihan mitä vaan. Sinne kuitenkin sujahtivat. Niin pieniä, niin ihania. Rakastuin molempiin suoraan. Paluuta ei enää ollut!
 |
| Inkku ja Helmi. Niin pieniä ja nyt molemmat poissa. Kiitos, kun sain olla teidän mammanne. |
Illalla nukkui Inkku niskassani, kun istuin sohvalla ja itku tuli. Olin kaivannut sitä tunnetta enemmän kuin olin tajunnutkaan. Helmestä tuli tyttäreni rotta. Luotti Inskuun täysin, ihan kuten Inkku minuun. Helmi nimitettiin vinkuleluksi, koska oli hieman arka ja piippaili herkästi. Se kuitenkin meni ohi jossain vaiheessa, en vain yhtään muista milloin. Varmaan kohdassa jossa varmuus hiipi omaan käsittelyyn.
Seuraava haaste olikin kynsien leikkuu ja häntien pesu. Apua! Muistan miten pelkäsin vuosia sitten tehdä moisia toimenpiteitä. Se tottakai näkyi eläimissä, koska aistivat jännitykseni. Pelkäsin kaiken toistuvan. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja yritin. En voi sanoa, että ensimmäiset kynsien leikkuukerrat olisivat olleet mallikkaita, mutta yhtään varvasta ei lähtenyt eikä veri lentänyt joten eiköhän se ole hyvä mittari josta todetaan, että ei ainakaan pahasti pieleen mennyt. Pesupuolikin alkoi sujumaan sitä paremmin mitä varmemmaksi otteet tulivat.
Voin muuten suositella kaikille, että kysykää kasvattajalta aina neuvoa, kun olette epävarmoja. Ihan sama mistä on kyse. Itse sain opin toimivaan kynsien leikkuutapaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kasvattajan kanssa sujui kaikki muutenkin ihanasti. Hyvin rautaiset hermot oli hällä mitä minuun ja jatkuvaan kyselyyn tuli. Kiitos Janina!
 |
| Helmen poika Frank. Ikävä on kova.... |
Se mitä en olisi uskonut on, että hurahtaisin tällä tavalla. Mopo luiskahti käsistä jo aika aikaisin ja pääsin mukaan niin näyttelypuolijuttuihin että poikasbuumiin. (Ja kenties minulla on "muutama" rotta enemmän kuin alunperin suunnittelin.) Ei mennyt montaa kuukautta, kun sain jo ensimmäisen poikueen kokeiluun. Nämä tulivat pari viikkoisina, kun silmät olivat auenneet. Jestas miten jännitin ja hermoilin. Sain todella paljon neuvoja ja jatkuvan tuen. Seurasin painoja ja käsittelin paljon. Lopulta lähtivät maailmalle. Myöhemmin pääsin jo mukaan avittamaan rakkaustyössäkin ja olen saanut kokea monta syntymän ihmettä. Upeaa!
 |
| Bella ja mukelot. Ei se ensimmäinen poikue, kuva vain tuli vastaan ja sopi tähän. |
Voin sanoa, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja olen oppinut poikasten hoidosta hyvin paljon näinä vuosina. Ihan kauhistuttaa ensimmäinen käsistäni lähtenyt poikue. Olivat kaikki ihan hyvän kokoisia kyllä ja tosi kesyjä ja ihmisrakkaita, pelottomia äänien suhteen jne., mutta ajan kuluessa opin panostamaan vielä enemmän. Ei voi antaa liikaa kunnollista ruokaa kasvaville eikä liikaa rakkautta ja aikaa ikinä. Korostan vielä, että kuunnelkaa kasvattajaa. Hän kyllä tietää ja opettaa, kun halutaan vaan oppia. Tämä pätee niin poikasten kuin isompienkin rattusten kanssa. Kasvattajan palaute ja vinkit eivät ole turhaan olemassa!
Upeinta tässä kaikessa on se, että olen saanut ystävän. Sellaisen joka ymmärtää ja jonka kanssa voi puhua niin rotista kuin elämästäkin. Tämä ystävä on ollut tukena vaikeina hetkinä ja potkinut aina, kun siihen on ollut tarvetta. Hän on myös ollut apuna niissä hetkissä, kun olen joutunut raskaiden päätösten eteen ja lohduttanut, kun olen tuntenut epävarmuutta, surua. Hänen kanssaan olemme myös iloinneet niin paljosta, muustakin kuin rottiin liittyvistä asioista. Tätä en kolme vuotta sitten osannut odottaa.
En ole päivääkään katunut harrastuksen uudelleen aloittamista. Tämä on vaan niin mielenkiintoista ja palkitsevaakin. En tarkoita näyttelytuloksia tai sellaista vaan ylipäätään sitä miten pienen rotan iso sielu voi täyttää tyhjyyden sydämessä.
Menetyksen tuska on aina suunnaton, kun joku siirtyy sateenkaarisillalle. Syntymän ihme tuo suurta iloa ihan joka kerralla. Mahan pohjassa kutkuttaa, kun tekee sen päätöksen, että lauma saa kasvaa ja voi sitä hetkeä, kun saa uuden pienokaisen syliin. Tunteita, niistä tämä kaikki koostuu eri suhteissa, omissa sykleissään.
Vieläkö kysyt miksi harrastan juuri rottailua? Siihen ei ole kuin yksi vastaus ja se on: #koskarotat
Ps. Mitä tunteita rotat ja rottailu sinussa herättää? Laita rohkeasti kommenttia!
