perjantai 14. kesäkuuta 2019

Testissä: Rottayllätyspaketti

Olen jo kauan kateellisena katsellut (ja melkein tilannutkin), kun ulkomailla on saatavilla sellaisia kuukausittain tai harvemmin tulevia yllätyspaketteja myös rotille ja muille pieneläimille. RatPak on yksi minkä uutiskirjeenkin tilasin kiduttamaan itseäni, mutta en vaan haluaisi viedä rahojani ulkomaille. Laitoinkin jossain kohtaa viestiä yhdelle kotimaiselle yrittäjälle ja en tiedä oliko sillä merkitystä vai millä , mutta viimeinkin hällä on myynnissä pieneläimille lajeittain keräiltyjä kuukausi/yllätyspaketteja!

No minäpä päätin sitten ottaa ja tilata nyt ainakin kerran ja katsoa minkälainen tämä paketti on. Se tietenkin on vaihtuva sisällöltään kuten kaikki hienot kosmetiikkakuukausipaketit sun muut, mutta nyt näemme mitä olikaan tämän kuun eli kesäkuun paketissa rotille. Jännittää! En ole vielä näet avannut sitä tätä kirjoittaessani vaan ajattelin antaa teidän lukijoiden elää fiiliksessä mukana.

Eilen tuli viesti, että paketti on noudettavissa (jee!). Nakitin tänään esikoiseni hammaslääkärireissun yhteydessä hakemaan sen tuosta läheltä pakettiautomaatista (Olen hänelle suklaalevyn velkaa tästä.). Tuossa se nyt komeilee vieressä joten mitä jos otetaan ja avataan se ja kuvataan niin, että muutkin saavat tietää mitä siellä on? 

Noniin, sakset metsästyksen alle ja omat tiedot "hienosti" piiloon.


Tästä se alkaa!

Sieltä se sisältö pilkistää...

Saatekirje tuli mukana.

Saatekirjeessä esitellään kaikki paketin tuotteet.


Näyttää hyvältä!






Tierran Lemmikkipuodin Miralle on tärkeää, että hän voi räätälöidä kaikki paketit sen lajin mukaan mille se on menossa ja kaikki tuotteet ovat eläimille varmasti turvallisia. Tätä ominaisuutta ei voi liikaa korostaa tärkeäksi, koska niin monet ulkomaiset ja tietämättömät kotimaisetkin kaupat eivät tiedä tarpeeksi lajikohtaisista tarpeista ja vaatimuksista. 

Mira vielä vastasi kyselyyni näillä sanoin: "Minulla on tosiaan ollut jyrsijöitä yli 15 vuotta, olen niitä kasvattanut ja tuomaroinut yms. eli kokemusta on ja voi sitä kautta luottaa, että tiedän mikä on eläimille hyvästä ja mikä ei."

On siis mahtavaa, kun on paikka mistä voi luottamus vierellä kulkien tilata.

Minä pidän sisällöstä, mitenkä on sinun laitasi? Tämä paketti on siis yksilöity tilausta tehdessä lajille rotta. Siellä on vaihtoehtoina: Kani, Marsu, Rotta, Hiiri, Gerbiilit, Syyrianhamsteri, Kääpiöhamsteri, Degu ja Chinchilla. Listauksen jälkeen on maininta: "Valitse ne jyrsijät mitä omistat, jotta voin valita sopivia tuotteita sinulle."


Ja sitten vähän mielipiteitäni paketin sisällöstä


Älypeli sai hymyilemään. Olen jo pitkään meinannut juuri tuon tilata, mutta aina vaan jään kiinni ajatukseen "jospa myöhemmin". No nyt se on täällä ja pääsee heti tänään testiinkin. Saa nähdä mitä tytöt meinaavat.

Jauhomadot pistivät naurahtamaan, koska tänään aamulla tarjosin ensimmäistä kertaa eläviä jauhiksia ja yksi laumasta päätti olla täydellinen Lady ja järkyttyi ötökän liikahtaessa niin, että heitti sen kauas ja luikki itse pois paikalta ensin räpisteltyään käpälöitään ihan urakalla kuin huutaen "Hyii, pidä matos!". Muille kyllä kelpasi.

Puuvillaorsi tuli kuin tilauksesta, koska heitin juuri pois tuon mittaisen häkistä, kun oli syöty ja pissitty niin, että sitä ei enää mikään pelastanut. Noita on niin kiva laitella sinne tänne ja niillä saa varmistettua myös sellaisia epävakaita leluja joiden pelkää muuten ehkä kaatuvan tai liikuteltavan vaikka ei olisi tarvetta.

Keksit, no ne maistuvat aina eli peukkua niillekin. En ole näitä muuten koskaan ostanut joten kiva kokeilla!

Heinärullatunnelia olen miettinyt myös usein tytöille laitettavaksi. He kun ovat sellaisia täystuhoja, että mitä enemmän luvallista tuhottavaa sitä tyytyväisempiä tihulaisia minulla on. 

Kotimainen tuotepuoli eli omenapuun oksat jatkavat tätä kategoriaa. Hieno lisä paketissa!

Aurinkokuivatut vihannekset on erinomainen tuote jolle annan extra-kiitoksen. Se sisältää siis kurkkua, kesäkurpitsaa ja kurpitsaa. Se tuo kivan lisän ravinto/herkkupuolelle. On myös terveellistä joten käy koko laumalle jossa eräs tietty äitiliini on päättänyt, että pehmusteita saa olla. 



Siinä se nyt sitten olisi. Tältä kokeilupohjalta voin sanoa, että varmasti tulee tilattua uudelleenkin. On se vaan hauskaa jännittää mitä paketissa on! Suorastaan odotan joulukuuta jo, koska tässä on juuri sopiva joululahjaidea omille lemmikeilleni!

Kannattaa tutustua Tierran Lemmikkipuotiin ihan ajalla. Siellä on vaikka mitä ja huomasin myös hoitola-mahdollisuuden josta piti näin ihan mainita tässä, kun kesä ja kärpäset ovat keskuudessamme ja moni miettii minne lemmikit lomareissun ajaksi. Facebookissa kannattaa tähyillä myös tarjouksia ja muita uutisia.

Kiitos vierailusta ja toivottavasti teillä kaikilla on ihana kesä! 

Muistakaa rapsuttaa ja hemmotella enemmän ja vähemmän karvaisia kavereitanne. Ei saa myöskään unohtaa, että helle on kiva, mutta ei aina niin hyvä joten pidättehän huolta karvalasten asiallisesta viilennyksestä!
Ps. Tämä ei ole maksettu mainos enkä hyödy tästä mitään muuta kuin hyvän mielen!

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Musapiuhat kaakkoon


Olen tehnyt hauskoja huomioita omista rottapottasistani. Näiden otusten seuraaminen ja tarkkailu ja "kielensä" opettelu on jotain ihan mielettömän kiinnostavaa ja innostavaa vielä näin vuosienkin jälkeen!

Viimeisin huomioni: Heillä on selvästikin olemassa musiikkimaku! 

Kuuntelen itse paljon musiikkia. Rikastan sillä tunnemaailmaani päivittäin. Laidasta laitaan on oma makuni ja spotify onkin oiva paikka rakennella omia listoja. Siellä on myös ihanasti valmiita listoja joita voi kuunnella ja joista voi sitten napsia lempparinsa helposti löydettäväksi.

Olen huomannut, että erilaiset musiikkityylit näyttävät vaikuttavan omiin rottiinkin. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän, mutta jollain tavalla ja tasolla selvästi ihan jokaiseen.

Jos kuuntelen "kiukkumusaa", näyttää häkissä olevan kasa kiukkupersuksia. Jos mieli on maassa ja pistän sen mukaista soimaan, jakaa lauma selvästi fiiliksen ja ovat lähes apatian kourissa. Mikään ei tunnu ja iske silloin ja herkutkin saattavat jäädä ottamatta.

Iloinen musiikki ja vaikka esimerkiksi Bollywood- lista saa aikaan leikkisyyttä ja tulevat mukaan jälleen omaan fiilikseen ihan täysillä. Silloin hauskuus ja paini ovat helposti saavutettavissa. Tosin omat piuhapyllyt rakastavat ylipäätään sitä, että heidän kanssa touhutaan. 

Rottieni ruumiinkieli muuttuu todella selvästi riippuen musiikkityylistä joten siitä päättelen, että jotain tekemistä tällä on. Jos olen väärässä niin voi voi.
Tiedänsiis , että myös omalla fiilikselläni ylipäätään on iso osa rottien eloa ajatellen. He aistivat mikä on mamman olotila milloinkin, tunnistavat hormoonien ryöpyt jne., mutta en silti sanoisi, että vain se säätelee asioita. 

Välillä on hyvä rauhoittua, ihmisenkin. Oma mieli ehkä myllertää ja (ihmis)lapsetkin käyvät otsalohkoa kolkuttamaan. Kun maailma painaa harteilla ja happikin loppuu, kannattaa istua alas ja koettaa hengitellä rauhallisesti ja etsiä aisteillaan jotain kaunista, rauhallista - hiljaista. Paras tapa on sulkea pois ulkomaailma ja keskittyä olemaan siinä hetkessä. Ei kiirettä, vain se hetki siinä ja nyt ja sinä sen keskellä.

Seuraava lista on yksi suosikkini joka saa hyvän ja rauhallisen olon aikaan. Se sopii myös taustalle, kun tahtoo jutella vieraiden kanssa ilman, että bassot paukkuvat pakaroissa asti. Rotat pitävät tästä listasta hyvinkin paljon. Rentous paistaa kauas ja raksutus tulee jo pelkästä katseesta, koska on vaan niin hyvä olla.

Kannattaa siis kokeilla mitä musiikki saa aikaan omissa piuhapyllyissä. Sitä ei välttämättä heti huomaa, mutta kun jaksaa tarkkailla, voi löytää ihan uudenlaisen yhteyden.


 

Kiitos kun kävit ja jaa ihmeessä mielimusiikkisi kanssani niin pääsen ehkä kasvattamaan taas omia listojani!


Rapsutukset enemmän ja vähemmän karvaisille kavereille!


Ps. Viimeksi laittaessani Fröbelin palikat soimaan eräänä aamuna, katosi koko lauma kankaiden väliin häkissä, eikä heitä näkynyt edes maaritellen ennen kuin musa lakkasi... 





LOPPU

Uusin julkaisu

Hyvää Halloweenia