perjantai 14. kesäkuuta 2019

Testissä: Rottayllätyspaketti

Olen jo kauan kateellisena katsellut (ja melkein tilannutkin), kun ulkomailla on saatavilla sellaisia kuukausittain tai harvemmin tulevia yllätyspaketteja myös rotille ja muille pieneläimille. RatPak on yksi minkä uutiskirjeenkin tilasin kiduttamaan itseäni, mutta en vaan haluaisi viedä rahojani ulkomaille. Laitoinkin jossain kohtaa viestiä yhdelle kotimaiselle yrittäjälle ja en tiedä oliko sillä merkitystä vai millä , mutta viimeinkin hällä on myynnissä pieneläimille lajeittain keräiltyjä kuukausi/yllätyspaketteja!

No minäpä päätin sitten ottaa ja tilata nyt ainakin kerran ja katsoa minkälainen tämä paketti on. Se tietenkin on vaihtuva sisällöltään kuten kaikki hienot kosmetiikkakuukausipaketit sun muut, mutta nyt näemme mitä olikaan tämän kuun eli kesäkuun paketissa rotille. Jännittää! En ole vielä näet avannut sitä tätä kirjoittaessani vaan ajattelin antaa teidän lukijoiden elää fiiliksessä mukana.

Eilen tuli viesti, että paketti on noudettavissa (jee!). Nakitin tänään esikoiseni hammaslääkärireissun yhteydessä hakemaan sen tuosta läheltä pakettiautomaatista (Olen hänelle suklaalevyn velkaa tästä.). Tuossa se nyt komeilee vieressä joten mitä jos otetaan ja avataan se ja kuvataan niin, että muutkin saavat tietää mitä siellä on? 

Noniin, sakset metsästyksen alle ja omat tiedot "hienosti" piiloon.


Tästä se alkaa!

Sieltä se sisältö pilkistää...

Saatekirje tuli mukana.

Saatekirjeessä esitellään kaikki paketin tuotteet.


Näyttää hyvältä!






Tierran Lemmikkipuodin Miralle on tärkeää, että hän voi räätälöidä kaikki paketit sen lajin mukaan mille se on menossa ja kaikki tuotteet ovat eläimille varmasti turvallisia. Tätä ominaisuutta ei voi liikaa korostaa tärkeäksi, koska niin monet ulkomaiset ja tietämättömät kotimaisetkin kaupat eivät tiedä tarpeeksi lajikohtaisista tarpeista ja vaatimuksista. 

Mira vielä vastasi kyselyyni näillä sanoin: "Minulla on tosiaan ollut jyrsijöitä yli 15 vuotta, olen niitä kasvattanut ja tuomaroinut yms. eli kokemusta on ja voi sitä kautta luottaa, että tiedän mikä on eläimille hyvästä ja mikä ei."

On siis mahtavaa, kun on paikka mistä voi luottamus vierellä kulkien tilata.

Minä pidän sisällöstä, mitenkä on sinun laitasi? Tämä paketti on siis yksilöity tilausta tehdessä lajille rotta. Siellä on vaihtoehtoina: Kani, Marsu, Rotta, Hiiri, Gerbiilit, Syyrianhamsteri, Kääpiöhamsteri, Degu ja Chinchilla. Listauksen jälkeen on maininta: "Valitse ne jyrsijät mitä omistat, jotta voin valita sopivia tuotteita sinulle."


Ja sitten vähän mielipiteitäni paketin sisällöstä


Älypeli sai hymyilemään. Olen jo pitkään meinannut juuri tuon tilata, mutta aina vaan jään kiinni ajatukseen "jospa myöhemmin". No nyt se on täällä ja pääsee heti tänään testiinkin. Saa nähdä mitä tytöt meinaavat.

Jauhomadot pistivät naurahtamaan, koska tänään aamulla tarjosin ensimmäistä kertaa eläviä jauhiksia ja yksi laumasta päätti olla täydellinen Lady ja järkyttyi ötökän liikahtaessa niin, että heitti sen kauas ja luikki itse pois paikalta ensin räpisteltyään käpälöitään ihan urakalla kuin huutaen "Hyii, pidä matos!". Muille kyllä kelpasi.

Puuvillaorsi tuli kuin tilauksesta, koska heitin juuri pois tuon mittaisen häkistä, kun oli syöty ja pissitty niin, että sitä ei enää mikään pelastanut. Noita on niin kiva laitella sinne tänne ja niillä saa varmistettua myös sellaisia epävakaita leluja joiden pelkää muuten ehkä kaatuvan tai liikuteltavan vaikka ei olisi tarvetta.

Keksit, no ne maistuvat aina eli peukkua niillekin. En ole näitä muuten koskaan ostanut joten kiva kokeilla!

Heinärullatunnelia olen miettinyt myös usein tytöille laitettavaksi. He kun ovat sellaisia täystuhoja, että mitä enemmän luvallista tuhottavaa sitä tyytyväisempiä tihulaisia minulla on. 

Kotimainen tuotepuoli eli omenapuun oksat jatkavat tätä kategoriaa. Hieno lisä paketissa!

Aurinkokuivatut vihannekset on erinomainen tuote jolle annan extra-kiitoksen. Se sisältää siis kurkkua, kesäkurpitsaa ja kurpitsaa. Se tuo kivan lisän ravinto/herkkupuolelle. On myös terveellistä joten käy koko laumalle jossa eräs tietty äitiliini on päättänyt, että pehmusteita saa olla. 



Siinä se nyt sitten olisi. Tältä kokeilupohjalta voin sanoa, että varmasti tulee tilattua uudelleenkin. On se vaan hauskaa jännittää mitä paketissa on! Suorastaan odotan joulukuuta jo, koska tässä on juuri sopiva joululahjaidea omille lemmikeilleni!

Kannattaa tutustua Tierran Lemmikkipuotiin ihan ajalla. Siellä on vaikka mitä ja huomasin myös hoitola-mahdollisuuden josta piti näin ihan mainita tässä, kun kesä ja kärpäset ovat keskuudessamme ja moni miettii minne lemmikit lomareissun ajaksi. Facebookissa kannattaa tähyillä myös tarjouksia ja muita uutisia.

Kiitos vierailusta ja toivottavasti teillä kaikilla on ihana kesä! 

Muistakaa rapsuttaa ja hemmotella enemmän ja vähemmän karvaisia kavereitanne. Ei saa myöskään unohtaa, että helle on kiva, mutta ei aina niin hyvä joten pidättehän huolta karvalasten asiallisesta viilennyksestä!
Ps. Tämä ei ole maksettu mainos enkä hyödy tästä mitään muuta kuin hyvän mielen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Uusin julkaisu

Hyvää Halloweenia