Esittelyssä: Adele

Adele
Ratazana's Bhubaneshwar 26.3.2016 (sk pearl)

Adele on tullut tänne "vähän vahingossa". En sillä hetkellä ajatellut ottavani yhtään rottasta lisää. Sain yhden poikueen hoitooni (kurkkaa ihmeessä tämä 12.4.2016 kuvattu viedo) kasvimamman reissun ajaksi ja luonnollisesti jäivät samalla luovutusikään asti, koska mitä järkeä on stressata eläimiä useamman siirron kanssa. Meille kun on hyvin tärkeää antaa tasapainoinen elämä alusta asti. Täällä nämä ihanukset myös saivat hieman enemmän lääppimistä osakseen, koska täällä on useampi erilainen käsipari kuin kasvimamman kodissa. Nämäkin minit saivat tottua monipuoliseen äänimaailmaan täällä meidän luona, kun voin sanoa, että lapsista (ja itsestänikin) sitä lähti ja lähtee!

Jotenkin sitten rakastuin tähän poikueeseen ihan kunnolla ja kysyinkin aika nopeasti kasvimammalta, että olisiko ihan kamalaa jos yhteen vähän enemmän kiintyisin ja hän jäisi tänne. No ei ollut ja miten ollakaan, se johon olin alunperinkin ihastunut oli juuri hän jonka kasvimamma mielellään sitten sijoittaisi. Kohtalo....niin se kohtalo toi Adelen meidän elämään.

Meillä on hauska alku itse asiassa. Tämä nappula otti ja karkasi täällä. Metsästin reilu puoli tuntia valkoista pientä ja hemputin lipevää palloa. Pallo muistutti liikkeiltään pingispalloa ja sinkoili jos minnekin yrittäessäni tarttua siihen. Tämä pomppiva pallo päätti lopulta (onneksi) linnoittautua keittiön astia/romukaapin alle. Voitte vain kuvitella sitä "aargh"-ääntelyn määrää, kun tajusin etten voi kuin siirtää kaapin varovasti, koska neidillä ei ollut aikomustakaan tulla sieltä itse pois ja pian rantautuisi muksut tahoiltaan kotiin jolloin kaikki hankaloituisi. No siirsin tämän hemputin kaapin, sain käteni alle ja kas miten joku pieni vain tassutti kädelle ja se siitä. Siinä se pikkukuono sitten vain tuijotti kuin todeten, että "kiitos olen valmis". Tämän jälkeen ei pieni edes yrittänyt karata, paidan alla oli aina mukavampaa ja kainalossa.

Laumauttaminen oli astetta rankkaa. Neiti oli sangen pelokas, koska isot ja pelottavat jätit eivät halunneet häntä suoraan porukkaan. Tein kaikki kuten aiemminkin, mutta kemioita piti hioa enemmän yhteen kuin pitkään aikaan. Kyytiä sai urakalla ja juoksupyörän ja häkin seinän välissä oli pitkään vakiopiilopaikka jonne muut eivät yltäneet. Vaikka neiti koki astetta kovemman nunnutuksen ei luottamus minuun kärsinyt missään vaiheessa. Itse asiassa hän piti minua jotenkin kuin turvapaikkana johon aina välillä otettiin rauhoittumaan. Lopulta kuitenkin kaikki napsahti paikoilleen ja neiti löysi paikkansa.

Adele on luonteeltaan hyvin rauhallinen ja äärimmäisen hellä. Katse on sellainen pohtiva ja rakkaudellinen. Kuin enkelillä konsanaan. Kutsunkin häntä omaksi pikkukuonoksi jolla on kaunis sielu ja sydän. Neiti rakastaa sylissä olemista ja silittelyä. Suukkoja satelee ja raksutus alkaa yleensä jo häkissä, kun tajuaa käsien lähestyvän ja on hänen vuoronsa päästä kesyihmisensä syliin.

Adele rakastaa perheen lapsia ja on yksi helpoin syliteltävä aina, kun tänne tulee vieraita ja joku haluaa ottaa rotan kätösiinsä. Neiti ei turhia hötkyile ja rimpuile. Ei myöskään säpsyile ääniä sen enempiä. On hassua miten hän etsii katseellaan aina minut, jos pienikin epävarmuus hiipii tilanteeseen. Pää kääntyy sinne missä ääneni kuuluu ja näen jo kaukaa jos on se hetki, että odottaa käsieni tulevan "pelastamaan".

Adele oppi todella aikaisin tunnistamaan nimensä ja tulikin jo luokse ennen kuin edes oli luovutusikäinen. Meillä rotat tottelevat yleensä kauniisti, kun kutsutaan luokse ja ymmärtävät myöskin, kun sanotaan ylös/yläkertaan/yläkerrassa tai alas/alakertaan/alakerrassa, kun laitan vaikka herkkuja tai ruokaa. Vaihtelenkin paikkaa, koska on vain niin kiva saada kontakti omiin eläimiinsä.

Osaa tuo rakkaus keksiä jäyniäkin. Kova on jemmailemaan herkkuja ja tykkää repiä silmälasit päästäni. Ei pureskele niitä tai mitään, pitää vain saada ne pois. Hän myös tunkee karvaisen kroppansa lasien ja naaman väliin jos mahdollista. Korvat pitää tarkistaa aina sylissä ollessa ja nenäsuukko on vähän kuin pakollinen juttu tai jotain. Lempipaikka on paidan alla masumakkarani päällä. Siellä nukkuu aina välillä. Myös paidan kaula-aukossa roikkuminen on hyvä juttu, koska sieltä näkee maailman. Välillä pitää tökätä toki mamman kaksoisleukaa, että tämä ei vaan unohda matkalaista.

Adele ei jaksa tapella turhia muiden kanssa. Hän on selvästi sitä mieltä, että se on ihan turhaa. Neiti on hyvä kaveri ja tuki uusille tulokkaille. Kulkee hieman perässä ja menee tarkistamaan aina, että onko uusi tulokas kunnossa, kun on ottanut vähänkin yhteen jonkun toisen kanssa. Adelen lähelle on pienten ja isompienkin helppo mennä, koska neiti ei hyljeksi ketään. Ei ainakaan tähän mennessä ole moista tehnyt.

Ihmissakkiin hän suhtautuu hyvin avoimesti, luottavaisesti ja seurallisesti. Välillä olenkin sitä mieltä, että hän ei välttämättä koe itseään rotaksi tai kenties hän kokee meidät karvattomiksi jättirotiksi. Adele kuuntelee tarkkaavaisesti ja hän ikään kuin ottaa osaa keskusteluun. On hauskaa katsella, kun Jimi, kuopukseni, menee aamulla tervehtimään rottasia ja Adele kipittää nopeasti lähelle. Nämä kaksi tuijottavat toisiaan ja Adele seuraa tarkasti mitä sanottavaa Jimillä on. Pojan lähtiessä voi aistia kaipaavan katseen jo ennen kuin kunnolla edes poistuu siitä.

Adele vaistoaa minun mielenheilahdukseni. Hän on aina valmis lohduttamaan ja siinä hän on hyvä. Kun on paha mieli, paha olla, se tunne, kun pieni kuono tökkää ja käpälä painautuu samalla tavalla kuin ihmisen käsi olkapäälle. Siinä on sellainen lataus mitä ei vain voi selittää, se pitää kokea.

Tämä neiti on sellainen joka on helppo ottaa joka asiaan mukaan. Adele nimittäin ei pahemmin harrasta pakoon pötkimisiä. Hän on maltillinen ja tekee harvoin pahojaan. Myös kaikki hoitotoimenpiteet antaa suorittaa ilman turhia hötkyilyjä. Nirsoilu ei ole myöskään sana mikä sopii tämän neidin pirtaan. Kaikki ruoat ja herkut kelpaavat. Niitä ei oteta kädestä ikinä nopeasti vaan todella harkiten ja vähän kuin varmistaen, että väliin ei joudu ylimääräistä. Jos joku ehtii ensin, jää neiti odottamaan uutta makupalaa. Adele selvästi luottaa siihen, että mamma ei jätä häntä ilman. Eikä muuten jätäkään, siinä on oikeassa.

Väritykseltään neiti ei ole ollut missään vaiheessa kasvimamman unelma. Sen olen saanut kuulla aika monta kertaa. (Olisittepa välillä nähneet ne ilmeet, kun ojensin "upean yksilön" kätösiinsä...) Myönnän ja näen itsekin, että hän on ehkä mahdollisesti vähän erilaisempi pearl kuin esimerkiksi Inkku joka on ihanan helmenvalkoinen vielä näin mammanakin. Itse pidän tytsyn persoonallisesta ulkonäöstä vaikka se ei näyttelyiden kannalta ole mikään hyvä juttu. On kuin omistajansa, pöllähtänyt ja omanlaisensa. 

Adele on kehittänyt jos minkälaista karvanvaihtorajanaamiota. Hän on kokeillut miltä näyttää pieni tähti päässä ja miten yritetään olla kuin simsku kerrassaan. Hän on myös leikkinyt laikukasta lehmää ja sukeltanut tuhka-astiaan. Missään vaiheessa ei ole ollut helmiäisversio sitten vauva-ajan jälkeen. Luonne on kuitenkin se mikä (toivottavasti) kompensoi näitä "puutteita". Olenkin kasvimammalle sanonut, että toivon itse luonteen periytyvän väritystä paremmin...enkä usko hänen olevan kauhean eri mieltä tästä asiasta.

Mietin aina välillä mitä kuuluu sisaruksilleen. Minkälaisiin perheisiin pääsivät, minkälaiset laumat ovat heidän ympärillään ja ovatko saaneet pysyä terveinä. Jos olet Adelen sisaruksen kesyihminen, anna äänimerkki!

Kiitos jälleen kerran, että vierailit täällä blogissani!