DrS:n pienten eläinten ravintolisät testissä
Korostan, että nämä ovat vain täällä kotonani, omassa rottalassani olleet käytössä ja aion nyt kirjoittaa pienen pätkän omien kokemusteni pohjalta. Jokainen voi sitten itse päätellä ja päättää onko tässä nyt tuotteita joita haluaa ja aikoo kokeilla omilla lemmikeillään. Lopussa on myös pieni yllätys luvassa joka voi auttaa vähän päätöksen teossa. Kannattaa siis lukea ruhassa loppuun asti.
Ensimmäisenä vorossa
Aptus multidog ja DrS Tiny animal Essentials
Nuhakautena olen huomannut, että DrS:n tuote on saanut nopeammin sairastuneet kiinni takaisin touhuamiseen. Olen antanut aamulla puuron joukkoon sekoitettuna ja illalla on ollut vastassa energinen nuhapotilas. Parhaimmillaan on selvästi vähemmän räkää kuin aamulla. Touhukkaan yön jälkeen on havaittavissa ollut nuutumista ja jälleen olen antanut vitamiiniannoksen. Päivän unet tekevät hyvää tämän kanssa, koska elimistö saa työskennellä tautia vastaan tehokkaammin. Kerron myöhemmin toisesta tuotteesta joka on akuuttiin kunnon romahtamiseen osoittautunut loistavaksi, kannattaa siis lukea eteenpäin kaikessa rauhassa.
Ihaninta on ollut huomata, että naaraslaumassa elävät mummorotat ovat saaneet ihan uutta virtaa, kun olen antanut vitamiinilisää säännöllisen epäsäännöllisesti. Multidog ei ole tällaista vaikutusta tuonut vaikka se varmasti ihan hyvä valmiste onkin. En sitä huonoksi sanoisi, mutta nyt onkin kysymys havainnoista voinnin sun muun osalta ja DrS:n kohdalla olen niitä saanut konkreettisesti todistaa.
Tämä vitamiinilisä ei ole sekoittanut yhdenkään rotan vatsaa, ei kumpikaan merkki.
Tähän perään hieman tietoa näiden sisällöstä. Netistä olen lainannut.
DrS Tiny animal Essentials:
Aktiiviset ainesosat
Vitamiinit
ja vitamiinin kaltaiset yhdisteet: A-vitamiini, B1-vitamiini (tiamiini),
B2-vitamiini (riboflaviini), B6-vitamiini (pyridoksiini), B12-vitamiini,
C-vitamiini, D3-vitamiini, E-vitamiini, K-vitamiini, biotiini,
koliinibitartraatti, foolihappo, niasiini, pantoteenihappo, aminohappo
Mineraalit: seleeni, rauta, koboltti, mangaani, kupari, magnesium, sinkki, rikki, natrium, jodi
Mineraalit: seleeni, rauta, koboltti, mangaani, kupari, magnesium, sinkki, rikki, natrium, jodi
Aptus
Multidog:
Ravintoainekoostumus: Kalsium (Ca) 290 mg/g,
natrium (Na) 0,1 mg/g, fosfori (P) 160 mg/g, magnesium (Mg) 14 mg/g.
Lisäaineet: Ravitsemukselliset lisäaineet per 1
g: A-vitamiini E672 130 ky, D3-vitamiini E671 14 ky, E-vitamiini 9 mg,
C-vitamiini E300 3,5 mg, B1-vitamiini 0,04 mg, B2-vitamiini 0,1 mg,
B6-vitamiini 0,04 mg, B12-vitamiini 0,001 mg, pantoteenihappo 0,7 mg, niasiini
0,4 mg, foolihappo 0,007 mg, biotiini 0,004 mg, betakaroteeni 0,4 mg,
karnitiini 5 mg, DL-metioniini 5 mg, rauta (Fe) E1 1,1 mg, sinkki (Zn) E6 1,3
mg, kupari (Cu) E4 0,1 mg, Jodi (I) E2 0,02 mg, seleeni (Se) E8 0,004 mg,
betaiini 3,5 mg. Makuaineet (0,02 %) ja teknologiset lisäaineet.
Koostumus: Trikalsiumfosfaatti,
dikalsiumfosfaatti, magnesiumdioksidi ja soijaproteiinitiiviste.
Maitohappobakteerituotteista vertailussa
DrS BioPlus, Aptus Tehobakt pet sekä Biofarm Biobak-jauhe
Ihan ensin on pakko taas sanoa annostuksesta pari sanaa. DrS on jälleen helpoin, koska siinä on suoraan miten ja paljonko tulee antaa. Tämän voi sekoittaa myös veteen. Olen kokeillut siis ihan perus juomapullossa tätä onnistuneesti. Värjää veden ja tuoksuu hassulta, mutta maistuu kaikille. Koirille suunnattuja olen antanut vain ruoan seassa. Biobak pääsi näiden vertailussa heittäen toiseksi, koska senkin purkin kyljessä on otettu huomioon pieneläimet.
Löysä
uloste tuoksuu ihan hirveältä ja vatsan ollessa sekaisin paukuttelevat rotatkin
sellaisia kananmunaleijoja, että taju meinaa välillä lähteä. Olenkin heti
iskenyt näitä kehiin näissä tilanteissa. Oli sitten syynä stressi, muutokset,
sairaus tai ruokavalio.
DrS:n
tuote on vaikuttanut selvästi nopeammin. Puhutaan ihan tunneista nyt. Se
maistuu niin ruoan seassa kuin
juomaveden joukossakin joten sitä on helppo antaa ensin akuuttiin vaivaan ja
sitten jatkaa veden mukana tasaisesti jokaiselle joka pullolla käy.
Kerronpa yhden esimerkin tähän nyt. (ällövaroitus)
Annoin
pojilleni Yarrah-merkkistä koirien märkäruokaa. Annoin ensimmäistä (ja viimeistä)
kertaa. Se maistui oikein hyvin ja menin nukkumaan. Aamulla astuessani
olohuoneeseen jossa rottala on, meinasin oksentaa. Ihan järkyttävä koiran***kan
löyhkä tuli seinänä vastaan. Pelkäsin ensin löytäväni raadon ja marssin häkkien
luokse. Kaikki tulivat suoraan esille tervehtimään. Otin askeleen lähemmäs kaikkia, mutta poikien häkin luona haju oli jo
henkeä salpaavaa ja oli pakko perääntyä. Lauantaiaamun ratoksi siis aloin siivoamaan häkkiä. Otin
pojat kantokoppaan ja aloitin tyhjentämisen. Häkki sekä vessalaatikot olivat
täynnä löysiä, enemmän ja vähemmän litistyneitä ulostekasoja. Joidenkin väri
oli mielenkiintoinen. Samaan aikaan kantokopasta nousi ihan järkyttävä
kaasupilvi ja mietin miten ihmeessä selviän urakasta hengissä. No selvisin ja
tein pojille kipollisen hirssipuuroa jonka sekaan laitoin DrS:n BioPlus-jauhetta.
Lisäsin tätä myös juomaveteen. Nostin pojat häkkiin ja menivät suoraan syömään. Itse pääsin pesemään jaskan koristamaa haisevaa kantokoppaa.
Hetken
päästä oli pakko mennä kuopimaan vessoista haisevat kasat pois, kun haju tavoitti jälleen nenäni. Toisenkin
kerran jouduin samaan hommaan. Lähellä olevat jäbät kaasuttivat kuin viimeistä
päivää ja näin miten oli huono olla ressukoilla. Meni muutama tunti ja yhtäkkiä
tajusin, että täällä ei haise kuten aikaisemmin. Tarkistin häkin ja vessoissa oli pehmeää
ulostetta havaittavissa, mutta haju oli muuttunut selvästi neutraalimmaksi. Samoin
poikien paukuttelu oli selvästi vähentynyt. Iltaan mennessä siivosin vielä
kertaalleen vessat, että olisi mukavampi olla ja ei tarvitse itse aamulla
halata jaskalta tuoksuvia poikia jotka rakastavat vessalaatikoissaan nukkumista
ja hengailua. Aamulla oli täysin normalisoitunut tilanne. Jatkoin vielä toisen
pullollisen jauhelisällä varmistaakseni, että pienet suolistot ja vatsat saavat palautua rauhassa.
Tehobakt
on ollut meillä pettymys josta en sen enempää aio kertoa. Voitte sitä itse
kokeilla jos mielitte, mutta en halua edes suositella.
Biobak on
ollut ihan ok. Siitä on ollut selvää tehoa verrattuna esimerkiksi tehobaktiin,
mutta se ei mene DrS:n tuotteen ohi. Sen vaikutus on ollut ihan positiivinen, mutta vaatinut enemmän aikaa tuntuviin tuloksiin.
DrS:n tuotetta todella suosittelen
kokeilemaan!
Tähän
perään kaikkien sisällöstä ja jälleen on netistä lainattu.
APTUS® TEHOBAKT PET jauhe -
Ruoansulatus
Maitohappobakteereja
sisältävä täydennysrehu mahan ja suolen toiminnan tasapainottamiseen.
Ravintoainekoostumus: Valkuainen 2,5 %,
raakakuitu 34 %, rasvapitoisuus 1,7 %, epäorgaaniset aineet 9,3 %.Lisäaineet: Enterococcus faecium NCIMB 10415 (E1705) 2 x 106 CFU/g. Apuaine.
Koostumus: Merileväjauhe ja pektiini.
Ominaisuudet
Tehobakt sisältää Enterococcus faecium -maitohappobakteereja, jotka lisääntyvät suolistossa ja tasapainottavat suoliston normaaliflooraa. Hyvälaatuisten bakteerien lukumäärä nousee, ja on avuksi esimerkiksi ruokinnan muutoksiin tai antibioottihoitoon liittyvissä vatsavaivoissa. Pektiini suojaa suoliston limakalvoa. Merilevässä on runsaasti välttämättömiä hivenaineita.
Annostus
Koiralle 1–3 mittalusikallista ja kissalle 0,5–1 mittaluksikallista päivässä 5–10 päivän ajan ruokaan sekoitettuna. Huolehdi, että eläin saa riittävästi nestettä, vähintään 0,5–1 dl/kg/päivä. Mittalusikallinen on 2 g.
Biofarm BIOBAK
Biobakin sisältämä enterococcus
faecium on yksi kauimmin tunnetuista probiooteista. Se on terveestä
suoliston sisällöstä eristetty bakteeri. Enterococcus
faecium generoituminen on suhteellisen nopeaa.
Koostumus: Ohrajauho, glukoosi, piimaa ja Enterococcus faecium NCIMB 104515 (E 1705) : 2 x1011 pmy/kg cfu/kg.
Käyttö
Koostumus: Ohrajauho, glukoosi, piimaa ja Enterococcus faecium NCIMB 104515 (E 1705) : 2 x1011 pmy/kg cfu/kg.
Käyttö
Optimaalisen tehon saavuttamiseksi suositellan BIOBAK
valmisteeseen lisättäväksi vettä ja seoksen annetaan olla huoneenlämmössä
muutaman tunnin ennen sen antamista eläimille. Näin Enterococcus faecium
elvytetään kylmäkuivatusta tilastaan nopeaan lisääntymiseen jo ennen suolistoon
pääsyä. Enterococcus faecium estää patogeenien bakteerien kiinnittymisen
suoliston seinämään ja suojaa suolistoa myös mekaanisilta ärsytyksiltä. Näin se
edistää myös ravinteiden imeytymistä. Sen käyttö on perusteltua ripulin yhteydessä,
tukihoitona elektrolyytti- ym. hoidon yhteydessä sekä aina
antibioottikäsittelyn kanssa tukihoitona. Indikaatiot: Suolistohäiriöiden
ennaltaehkäisy vierotuksen, eläinvälityksen, kuljetuksen ja matkustamisen,
ruokintamuutoksen ja antibioottihoidon yhteydessä.
Annostus
Annostus
kani ja kissa 1 tl/pv
jyrsijät ½ tl/pv
koira 1-3 tl/pv (tarkemmin
purkin kyljessä)
DrS BioPlus
DrS BioPlus on jauhemainen probiootti tukemaan ruoansulatusta ja ylläpitämään hyödyllisiä suolistobakteereja. Auttaa lisäämään vastustuskykyä suolistoinfektioita vastaan. Sopii koirille, kissoille, kaneille ja jyrsijöille.
Suositellaan käytettäväksi antibioottikuurin jälkeen suolistoflooran normalisoimiseksi.
Annostus: 5 g (reilu mittalusikallinen) 1 litraan vettä. Vaihtoehtoisesti 5 g / 500 g ruokaa.
Ei sovi käytettäväksi yhtäaikaa Aviclensin kanssa.
Aktiiviset ainesosat: B1-vitamiini (tiamiini), B2-vitamiini (riboflaviini), B6-vitamiini (pyridoksiini), B12-vitamiini, biotiini, koliinibitartraatti,foolihappo, niasiini, pantoteenihappo, seleeni, rauta, kobaltti, mangaani, kupari, magnesium, sinkki, rikki, jodi, elektrolyytit, allisiinitiiviste, glukoosi, pakastekuivatut hyödylliset bakteerit: L. casei casei, E. faecium.
Viimeiseksi haluan vielä kertoa DrS:n tuotteesta Guardian Angel
"DrS Guardian Angel
DrS Guardian Angel on todella jyrsijöiden ja kanien suojelusenkeli. Se on suunniteltu tukemaan lemmikin toipumista sen sairastaessa, muutos- ja stressitilanteissa tai jos sen yleiskunto on muusta syystä laskenut.
Guardian Angel sisältää immuunijärjestelmää tukevia ainesosia, probiootteja, vitamiineja, mineraaleja ja pitkävaikutteista energiaa.
Annostus: 3 g (teelusikallinen) 150 ml:aan vettä. Vaihtoehtoisesti ruokaan lisättynä 1 mg lemmikin painogrammaa kohti (esim. 100 g painavalle lemmikille annostus on 100 mg).

Aktiiviset ainesosat:
Vitamiinit ja vitamiinin kaltaiset yhdisteet: A-vitamiini, B1-vitamiini (tiamiini), B2-vitamiini (riboflaviini), B6-vitamiini (pyridoksiini), B12-vitamiini, C-vitamiini, D3-vitamiini, E-vitamiini, K-vitamiini, biotiini, koliinibitartraatti, foolihappo, niasiini, pantoteenihappo
Mineraalit: seleeni, rauta, koboltti, mangaani, kupari, magnesium, sinkki, rikki, natrium, jodi, kalium, kalsium elektrolyytit, allisiinitiiviste, glukoosi, pakastekuivatut hyödylliset bakteerit: L. casei casei, E. faecium.
Allisiini (antibioottinen yhdiste), glukoosin polymeerit, hiivauutteet, L-karnitiini tartraatti, Pakastekuivattuja hyödyllisiä bakteereja: L. casei casei 40 mil CFU/g, E. faecium 120 mil CFU/g
Allicin concentrate, glucose polymers, yeast extracts, L-carnitine tartrate

Tämä
tuote on uskomaton!
Hugolla on ollut paiseongelmia. Molempina kertoina, kun olen saanut tyhjennettyä ja putsattua ällötyksen, on pojan kunto mennyt jostain syystä heikoksi ja on ilmennyt rohinaa. Onko syynä kipu, stressi vai mikä, en tiedä.
Ensimmäisellä kerralla annoin Nutriplus gel-valmistetta tukemaan parantumista ja se toimi ihan ok kuten kaikissa tilanteissa tätä ennenkin. Vei vain aikaa ennen kuin näkyi tuloksia.
Toisella kerralla Hugo sai Guardian Angel-valmistetta ja ero oli huomattava. Pojan yleiskunto koheni lähes silmissä. Silmien pilke palasi ja se surullinen ja väsynyt katse katosi. Olin ihan ihmeissäni, mutta en voinut olla kuin tyytyväinen.
Vinkki: Tämä tuote kannattaa antaa ruoan seassa, sain sillä vesipullon tukkoon ja vuotamaan.

Taannoin
rantautui rottalaan myös julmetun kova nuha. Se levisi kuin kulovalkea ja
hetken päästä tuntui, että kaikki ovat räkäisiä ja rohisevia. Kokeilin ensin
antaa nutria kuten olen tottunut. Ei muutosta missään. Kaikki olivat jotenkin voimattomia ja todella reppanoita. Sitten pistin laumoille
puurojen sekaan Guardian Angelia illalla ja sattumaa tai ei, mutta aamulla oli
selvästi energisemmät rotat ja paljon vähemmän räkää. Annoin vielä toisenakin
iltana tällaisen palautumispuuron ja pistin vesipulloihin varuilta vielä DrS:n
BioPlus-jauhetta kahtena iltana peräkkäin. Nuha selätettiin näiden kanssa muutamassa päivässä täysin
vaikka oli todella paha rantautuessaan.
Meillä
oli naaraslaumassa vaikea laumaan lisääminenkin taannoin. Uusin tulokas sai
turpaan niin, että oli pakko jäähytellä ja rauhoitella sakkia. Pieni oli
haavoilla ja todella stressaantunut reppana. Ulostekin oli sellaista löysää ja
haisevaa. Iskin jälleen ruoan sekaan Guardian Angel-jauhetta ja huomasin sivusta
seuratessani miten pieni sai voimansa takaisin ja ihan kuin nunnuttajien sakki
olisi ottanut jotain rauhoittavaa. Jokin taika tässä oli. Ei se lopettanut
ongelmia kuin seinään, mutta auttoi selvästi. Ainakin pitämällä pienen rotan
stressistä huolimatta iloisena ja terveenä.
Samaan
laumaan palautettiin hetken päästä emo jonka poikaset lähtivät uusiin koteihin.
Bella sai osakseen aikamoiset tunnekuohut. Päädyin antamaan säännöllisen kuurin
Tiny Essentials-jauhetta sekä pahimman nunnutuspäivän iltana
Guardian Angel-jauhetta, koska Bella alkoi yllättäen rohisemaan. Epäilen syyksi
stressiä. Aamulla ei ollut enää rohinasta tietoa. Hieman aivasteli muutaman
päivän, mutta ei sen enempää. Vitamiinikuuri kesti viikon, kuten yleensäkin,
kun jonkin kuurin aloitan.
Meinasi unohtua NutriPlus gel:n ainesosapuoli.
"Koostumus/100 g:
A-vitamiini 17.635 KY
D3-vitamiini 882 KY
E-vitamiini 106 KY
B1-vitamiini 35,25 KY
B2-vitamiini 3,5 mg
B6-vitamiini 17.6 mg
B12-vitamiini 35,25 mg
Biotiini 35,25 mg
Kalsiumpantotenaatti 35,25 mg
Foolihappo 3,5 mg
Rauta 8,8 mg
Magnesium 7,0 mg
Mangaani 17,65 mg
Energiaa 600 kCal / 100 g.
Maistuva geeli, joka turvaa koiran ja kissan energian, vitamiinien, hivenaineiden ja mineraalien saannin tilanteissa, joissa normaali ravinnon saanti on estynyt tai riittämätön.
Annostus:
Koira: 1-2 teelusikallista (5-10 cm) /5 kg/pv
Pääasiallisena ravinnonlähteenä 2-5 tl/ 5 kg/pv
Kissa: 1 tl/pv, pääasiallisena ravintona 2 tl/ pv. "

En tiedä saitteko nyt mitään irti tästä kirjoituksestani. Toivon kuitenkin, että jokainen osaltaan miettii onko vitamiinipuoli kunnossa.
Ai niin,
se lupaamani yllätys.
Olin yhteydessä Polly&Pepi-ihmisiin ja kerroin tulevasta kirjoituksestani. Sain heiltä mukavan kannustimen kaikille joita kiinnostaa lemmikkiensä hyvinvointi ja haluavat tarjota parasta.
Etukoodilla ”drs tutustumistarjous” saa DrS-tuotteista -15% alennuksen. (Ei tarjoustuotteista eikä voi yhdistää muiden etukoodien kanssa.)

Koodi on voimassa tämän vuoden loppuun ja se siis lisätään ostoskorissa sille varattuun kenttään ilman lainausmerkkejä.
http://www.pollypepi.fi/
http://www.pollypepi.fi/tuote-osasto/pienelaimet/pienelaimen-ravintolisat/
http://www.pollypepi.fi/
http://www.pollypepi.fi/tuote-osasto/pienelaimet/pienelaimen-ravintolisat/
Kannattaa käyttää etu hyväkseen ja tutustua tuoteperheen muihinkin edustajiin!
![]() |
| Terveisiä Hugolta |
Ravintolisä ei korvaa monipuolista ruokavaliota!

Kiitos alennuskoodista, lähti tänään käyttöön. Toivottavasti saan siitä lisää boostia rottien terveyteen! :)
VastaaPoista