Ennen kävin kaupassa ja annoin mieliteoille vallan - omalla kohdallani. Sitten tuli lapsia ja huomasin, että aina itselleni hakiessani jotain, ihan mitä vain, palaan kotiin kassillinen muksujen juttuja ja ne omat jäivät sinne kauppaan. Nyt muksujen kasvettua ikäjaumaan x ja y ja rottien tultua taloon (hamsujen ja hiirujen myös) huomaan sisällön muuttuneen jälleen. Tällä kertaa mielitekotiesmitkäostokset painottuvat välillä huomattavankin selvästi näiden viiksiheppujen puolelle.
Välillä on hauska nähdä ihmisten ilmeet, kun itsekseen jupisee (ihan missä vaan), että "toi sopis niin rottalaan/rottahäkkiin"... :D
Tänään esimerkiksi lähdin kirpulle etsimään itselleni jotain vihreää kotiin. Ajattelin myös mekon olevan hakusessa. No sieltäpä löytyi kyllä kiva vihreä korisetti, mutta lähes kaikki loput olivat enemmän ja vähemmän lasten ja lemmikkien.
Illemmalla suuntasin Raision Tokmannille. Ajattelin katsella josko olisi 2kg vilmie (rotanruoka) säkille juuri eikä melkein sopivaa lootaa, koska jo tovin lainassa ollut tupperin purkki tahtoisi omalle omistajalleen ja en haluaisi nähdä avonaisia pusseja joka puolella. Riittää, että kuivikkeet sun muut valtaavat aina ajaksi ö omat alueensa, koska #laiskaemäntä.
No kyllä, löysin mielestäni täydellisen ratkaisun! 5l ämpäri kannella. Sitä on helppo sitten liikutella ja kansi saattaa pitää kohta viisveen poissa ruokatutkimusreissuista. Niin ja se tällä hetkellä käytössä oleva loota on muistaakseni 4,2l joten kokoeroa on juuri sopivasti jolloin ei ole pakko olla typötyhjä kaataessa uuden pussin sinne. Tosin tiedän pohjan huokailevan ennen kuin sen teen, koska #pakkomielteinenlootaputsaaja ja #altrominpääruokana.
(Oli ihan pakko hästägätä, kun vauhtiin taas instagramissa pääsin tehtyäni ponilöydön. Juu en ala siitä selittämään, menkää tänne katsomaan niin selviää mistä kyse.)
Laitetaanpa vielä tähän kuva tästä ämpäristä...
Ei muuta kuin herkkuja jakelemaan wottasille taasen! Pitäkäähän itsenne - no juuri sellaisina kuin olette!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!