Kävelin rottalaan aavistus seuranani. Mummu hoiperteli ovelle ja katsoi minua syvälle sieluun ja selvästi halusi päästä syliin. Inkku oli niin kamalan kylmä, että tuli tarve ottaa se nojatuoliin ja peiton alle minun kanssani. Siinä silittelin ja sain vielä raksutuksetkin, ne viimeiset, tiedän nyt.
Inkku halusi vielä kerran väkisin kiivetä minun niskaani, sinne mistä meidän tarinamme sai alkunsa. Siellä hän vietti ensimmäisen iltansa nukkuen, nyt viimeisen hetken makoillen. Painautuen kaulaani ja niskaani vasten tuntui sukeltavan minun sydämeni sisälle antamaan viimeisen halauksensa. Se hetki oli lyhyt vaikka pitkä. Pian Inkku halusi takaisin syliin, siihen lempikohtaansa missä nukkui lukuisina iltoina ja sai hellyyttä ja lämpöä.
Omat pojat olivat vielä hereillä. Tytär oli (on vieläkin) tietämättömänä kaikesta reissussa. En aio pilata lomaansa kertomalla, sen ehtii. Aavistin, että nyt on hyvä laittaa lapset nukkumaan ja sanoin, että juuri nyt kannattaa sanoa Inkulle hyvää yötä ja kiitos....hyvästellä ja silittää vielä. Näin he tekivät ja menivät nukkumaan. Sain pidäteltyä itkuani ihmeen hyvin.
Rauha laskeutui taloon. Inkku nosti vielä muutaman kerran katseensa kuin kertoakseen jotain. Tuli tarve kiittää siitä, että sain olla hänen kanssaan nyt ja kaikki nämä vuodet, niitähän kertyi yli kaksi.
Juteltiin hiljaa siitä miten on tehnyt jo kaikkensa eikä ole mitään velkaa. Luettelin hiljaa kaikki sateenkaarisillalla odottavat. Siellä on myös tyttärensä ja tyttärenpoikansa. Tyttärenpojan tytär jäi vielä tänne meille, Nahkis on kuin ilmetty Iso-Mumminsa. Lupasin pitää laumasta huolen ja sanoin, että päästä irti, pian kaikki on ohi. Älä pelkää, kuolemaa ei tarvitse pelätä.
Inkku nosti vielä katseensa, tökkäsi kuonollaan ja laski päänsä kädelleni. Hengitys muuttui raskaammaksi. Kropasta tuli astetta veltompi. Näin miten se iso persoona poistui ensin siitä, silmät sumenivat, Inkku ei ollut enää läsnä. Jatkoin silittämistä ja parin hengenvedon jälkeen kaikki hiljeni. Sydän ei enää lyönyt.
Sillä hetkellä sydämeni meni miljooniksi palasiksi. Oma ykkösrottani, tämän aallon ensimmäinen, sydänrottani siirtyi ajasta ikuisuuteen. Yksi aikakausi päättyi tehden tilaa uudelle.
Koskaan ei tiedä milloin on viimeinen hetki, kun saa koskettaa. Älä siis epäröi. Älä odota. Et voi rakastaa lemmikkiäsi liikaa. Et voi kertoa liikaa miten tärkeä hän on sinulle.
Minä itken, myönnän sen. Itken surusta, itken ilosta, itken, koska ei voi saada suurempaa kunniaa kuin saatella oma rakas rauhassa sinne missä tuskaa ei tunneta.
Lepää rauhassa Inkku, pidä sielläkin lauma kasassa...
Rakkaudella,
Mamma
Kuvia matkan varrelta.... Lopussa eilen otettu viimeinen kuva.
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Inkun lempipaikka |
 |
| 12.2.2017 |
 |
| 18.2.2017 Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Rauha laskeutuu. |
Lisäys:
Tässä linkki minirottalan muistinpanoon jossa näkyy kuka vielä on joukossamme ja kuka poistunut vihreämmille juustoniityille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!