sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Ajatuksia ja muistoja

Facebookin muistoissa tuli vastaan kuva kolmen vuoden takaa. Siinä oli tämän rotta-aallon ensimmäisten tyttöjen väliaikaisasumus. Jännitys oli käsin kosketeltavissa pelkästään kuvaa katsoessa ja muistan vieläkin miten kädet ihan tärisivät, kun Inkun ja Helmen sain nostaa asumukseensa. Kasvattaja oli minun luonani, toi siis tytöt minulle kaiken kiireensä keskellä. Siitä alkoi uusi rottailijan elämä ja uusi ystävyys josta silloin en tosin vielä tiennyt.


Inkun ja Helmen väliaikaisasumus ennen tyttöjen kotiin tuloa.


Se oli todella jännittävää aikaa. Muistan miten pitkään mietin lemmikkiä, koska kukaan ei enää ollut hidastamassa minua. Minulla ja lapsilla oli uusi elämä alkanut. Olin päässyt viimein kiinni uuteen erilaiseen alkuun. Tajusin yhtäkkiä, että nyt jos koskaan voisin ottaa meille karvaisia perheenjäseniä. Olen allerginen kissoille ja marsuille, kanit myös saavat ahdistusta aikaan. Tuttuja eläimiä oli vaikka kuinka, koska elämäni aikana olen ehtinyt hoitamaan ja pitämään kaikenlaisia, myös matelijoita. Siitä se sitten alkoi, nimittäin tie lemmikkipitoiseen kotiin.

Aloitin pitkään kestävän tutkimustyön jo noin vuosi ennen ensimmäisten rottieni saapumista. Kävin läpi laji lajilta ominaisuuksia ja mitä vaativat. Lopulta rottakuume nousi niin, että siinä päätös syntyi. Päädyin siis ottamaan rottia. Olihan minulla ollutkin rottia yli 10 vuotta sitten joten tiesin mitä ovat vai tiesinkö sittenkään? Aloin kaivelemaan netistä tietoa, äidinkielelläni ja kansainvälisellä. Jestas kuinka paljon ristiriitoja olikaan, mutta en availe niitä sen enmpiä. Myös kaikki mahdollinen tieto oli kokenut muutoksia enemmän taikka vähemmän.

Luin miten silloin syöttämäni ruoan on todettu aiheuttavan suurempaa riskiä syöpään ja luin keskusteluja jos mistäkin. Pää meni ihan sekaisin joten piti palata lähtöruutuun ja tehdä uusia suunnitelmia. Tarkoitan tässä tiedon hankkimista. Järjestelin ajatukset paperille josta olisi sitten helppo asia kerrallaan selvitellä ja sulatella asioita. Tämä tapa on toimiva, kun on monta asiaa mitkä pitää ottaa huomioon ja minä olen hyvin tarkka mitä tulee tietoon ennen minkään hankkimista.

Ihan ensimmäisenä päätin tutustua nykyisiin asumusvaatimuksiin tai siis suosituksiin ja kuivikepuoleen. Jep, pää meni pyörälle jo ensimetreillä. Sen jälkeen ruokapuoli. Apua, kuinka monta miljoonaa pellettimerkkiä ja siemenseosmerkkiä ovat keksineet puskea markkinoille. Ai porukka sekoittaa omia seoksia? Mitenkäs suhteet kaikessa? Juu antaa olla. Voi mitä ihania virikejuttuja onkaan markkinoilla - hyvästi vähät rahat! Otin myös selvää alueemme eläinlääkäreistä ja vitamiineista ja ties mistä. Halusin olla valmiina, myös eläinlääkekaapin osalta.

Voin sanoa, että sulatteluun meni tovi, koska seuraavaksi tutustuin värimaailmaan. Sekin tuntui olevan ihan uudenlainen tai sitten vain olin muinoin se harrastaja jolle oli ihan sama minkälainen otus kunhan on söpö. En mene sanomaan nyt mitään, koska aikaa on kulunut ja muistot saavat kultaisen sävyn oli miten oli. Ai niin, samalla aloin pistämään rahaa sivuun mahdollisia yllättäviä eläinlääkärikuluja ja isoja hankintoja varten. Voin kertoa, että niitä tulee kyllä eikä siksi kaduta.

Ystäväni Googlen avulla löysin kesyrottayhdistyksen kotisivut ja kasvattajia ympäri suomen. Oli kiva tutustua kaikkeen itselle uuteen ja lopulta löysin mitä haluan ja voitte vain kuvitella onnen määrää, kun aika lähellä asui kasvattaja. Päätin ottaa yhteyttä. Jännitin ihan hirveästi, kun pelkäsin etten osaa mitään, en tiedä mitään ja kasvattaja ei suostu myymään yhtä ainuttakaan otusta tällaiseen talouteen tai siis sellaiseen mikä silloin oli. En ollut myöskään varma onko hänellä yhtään poikasta vapaana tällä hetkellä, koska netissä ei kaikki ole aina päivitettynä ihmisillä. Lopulta soitin.

Puhelusta en muista paljon mitään. Olin niin hermona. Esitin kysymyksiä ja kirjoitin asioita muistiin. Kyselin ruoasta ja kuivikkeista ja ties mistä. Halusin tarjota tuttua ruokaa ja mahdollisimman pehmeän siirtymisen uuteen paikkaan. Selvisi mitä on sijoituskotipuoli ja puhelun päätteeksi jäin epävarmana seilaamaan, koska ei ollut vielä varmaa onko kahta poikasta. Toivomuksena kuin oli vielä, että olisi sekä rex että sileäkarvainen. Piti vain jäädä odottamaan. Piinaavaa!

Lopulta tuli iloinen ilmoitus, että meille olisi kaksi karvalasta jos vielä haluamme ja siitä sitten alkoikin sijoituskotiasian tarkempi harkinta johon päädyttiin, koska se oli tuttua vuosien takaa. Silloin tosin menetin naaraan ja poikaset surullisesti, mutta ei siitä enempää. Sitä tikulla silmään joka vanhoja muistaa.

Pääsimme yhteisymmärrykseen asioista ja siitä käynnistyi odottaminen. Häkkiä minulla ei ollut vielä, oli vain kamala iso ja ruma gabberin duna ja sain vakuutettua, että en pidä kuin pakollisen verran siinä lapsosia, koska etsin koko ajan kunnon häkkiä. Minuun luotettiin tai ainakin siltä tuntui (Ei tarvitse korjata jos olen väärässä, tämä illuusiokupla saakoon pysyä siinä tapauksessa ehjänä.) ja sain lopulta tytöt kotiin pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen. Todellisuudessa odotin varmasti vähemmän aikaa kuin moni hankintaa tehdessä, koska oli jo syntynyt toivomusten mukaisia otuksia. Kävi tuuri!

Se oli iso päivä täynnä tunteita. Jännitin ihan hirmuisesti kasvattajan kotiini tuloa. Mietin mitä ajattelee, onko kaikki nyt kunnossa hänen mielestään. Sitten hän tuli ja astui sisään. Hengitys lähes salpautui, kun näin ne miniotukset. Hän otti ja tumppasi tuosta vain rotan kerrallaan käsiini ja menin ihan hämilleni ja lukkoon. En ollut vuosiin edes koskenut piuhapeppuihin. Kädet täristen laskin lapsoset uuteen kotiin peläten, että jompi kumpi puree paniikissa, karkaa, ihan mitä vaan. Sinne kuitenkin sujahtivat. Niin pieniä, niin ihania. Rakastuin molempiin suoraan. Paluuta ei enää ollut!


Inkku ja Helmi. Niin pieniä ja nyt molemmat poissa. 
Kiitos, kun sain olla teidän mammanne.

Illalla nukkui Inkku niskassani, kun istuin sohvalla ja itku tuli. Olin kaivannut sitä tunnetta enemmän kuin olin tajunnutkaan. Helmestä tuli tyttäreni rotta. Luotti Inskuun täysin, ihan kuten Inkku minuun. Helmi nimitettiin vinkuleluksi, koska oli hieman arka ja piippaili herkästi. Se kuitenkin meni ohi jossain vaiheessa, en vain yhtään muista milloin. Varmaan kohdassa jossa varmuus hiipi omaan käsittelyyn.

Seuraava haaste olikin kynsien leikkuu ja häntien pesu. Apua! Muistan miten pelkäsin vuosia sitten tehdä moisia toimenpiteitä. Se tottakai näkyi eläimissä, koska aistivat jännitykseni. Pelkäsin kaiken toistuvan. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja yritin. En voi sanoa, että ensimmäiset kynsien leikkuukerrat olisivat olleet mallikkaita, mutta yhtään varvasta ei lähtenyt eikä veri lentänyt joten eiköhän se ole hyvä mittari josta todetaan, että ei ainakaan pahasti pieleen mennyt. Pesupuolikin alkoi sujumaan sitä paremmin mitä varmemmaksi otteet tulivat.

Voin muuten suositella kaikille, että kysykää kasvattajalta aina neuvoa, kun olette epävarmoja. Ihan sama mistä on kyse. Itse sain opin toimivaan kynsien leikkuutapaan ja sillä tiellä ollaan edelleen. Kasvattajan kanssa sujui kaikki muutenkin ihanasti. Hyvin rautaiset hermot oli hällä mitä minuun ja jatkuvaan kyselyyn tuli. Kiitos Janina!


Helmen poika Frank. Ikävä on kova....

Se mitä en olisi uskonut on, että hurahtaisin tällä tavalla. Mopo luiskahti käsistä jo aika aikaisin ja pääsin mukaan niin näyttelypuolijuttuihin että poikasbuumiin. (Ja kenties minulla on "muutama" rotta enemmän kuin alunperin suunnittelin.) Ei mennyt montaa kuukautta, kun sain jo ensimmäisen poikueen kokeiluun. Nämä tulivat pari viikkoisina, kun silmät olivat auenneet. Jestas miten jännitin ja hermoilin. Sain todella paljon neuvoja ja jatkuvan tuen. Seurasin painoja ja käsittelin paljon. Lopulta lähtivät maailmalle. Myöhemmin pääsin jo mukaan avittamaan rakkaustyössäkin ja olen saanut kokea monta syntymän ihmettä. Upeaa!


Bella ja mukelot. Ei se ensimmäinen poikue, kuva vain tuli vastaan ja sopi tähän.


Voin sanoa, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja olen oppinut poikasten hoidosta hyvin paljon näinä vuosina. Ihan kauhistuttaa ensimmäinen käsistäni lähtenyt poikue. Olivat kaikki ihan hyvän kokoisia kyllä ja tosi kesyjä ja ihmisrakkaita, pelottomia äänien suhteen jne., mutta ajan kuluessa opin panostamaan vielä enemmän. Ei voi antaa liikaa kunnollista ruokaa kasvaville eikä liikaa rakkautta ja aikaa ikinä. Korostan vielä, että kuunnelkaa kasvattajaa. Hän kyllä tietää ja opettaa, kun halutaan vaan oppia. Tämä pätee niin poikasten kuin isompienkin rattusten kanssa. Kasvattajan palaute ja vinkit eivät ole turhaan olemassa!

Upeinta tässä kaikessa on se, että olen saanut ystävän. Sellaisen joka ymmärtää ja jonka kanssa voi puhua niin rotista kuin elämästäkin. Tämä ystävä on ollut tukena vaikeina hetkinä ja potkinut aina, kun siihen on ollut tarvetta. Hän on myös ollut apuna niissä hetkissä, kun olen joutunut raskaiden päätösten eteen ja lohduttanut, kun olen tuntenut epävarmuutta, surua. Hänen kanssaan olemme myös iloinneet niin paljosta, muustakin kuin rottiin liittyvistä asioista. Tätä en kolme vuotta sitten osannut odottaa.

En ole päivääkään katunut harrastuksen uudelleen aloittamista. Tämä on vaan niin mielenkiintoista ja palkitsevaakin. En tarkoita näyttelytuloksia tai sellaista vaan ylipäätään sitä miten pienen rotan iso sielu voi täyttää tyhjyyden sydämessä.

Menetyksen tuska on aina suunnaton, kun joku siirtyy sateenkaarisillalle. Syntymän ihme tuo suurta iloa ihan joka kerralla. Mahan pohjassa kutkuttaa, kun tekee sen päätöksen, että lauma saa kasvaa ja voi sitä hetkeä, kun saa uuden pienokaisen syliin. Tunteita, niistä tämä kaikki koostuu eri suhteissa, omissa sykleissään.

Vieläkö kysyt miksi harrastan juuri rottailua? Siihen ei ole kuin yksi vastaus ja se on: #koskarotat 






Ps. Mitä tunteita rotat ja rottailu sinussa herättää? Laita rohkeasti kommenttia!

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Uutta luvassa

Hei taas te kaikki enemmän ja vähemmän karvaiset lukijat!

En ole saanut aktivoitua itseäni ja näppäimistöäni vaikka tiedän sen olevan jopa terapeuttista. Olen ollut niin turkasen väsynyt ja täynnä kaikkea mahdollista mikä ei liity rottasiin mitenkään. Jotenkin ollut aina sellainen olo, että meidän elämä tuskin ketään kiinnostaa. Olisi toki kiva olla väärässä ja alkaa kirjoittelemaan kaikenlaista muutakin. Eihän se toki selviä ellei ota ja kokeile joten tulossa onkin yhden sortin projektin juttua myöhemmin. Toteutus on aloitettu ainakin sanallisella tasolla tänään, loppua siis odotellessa.

Perheessämme on siis kaikenmaailman haasteita jos minkäkin takia. Yksin pyöritän arkea ja kolme ihmislastani tekee siitä karvaisten lasteni kanssa mielenkiintoista, hyvässä ja pahassa. Haasteita on jaksamisen ja selviämisen osalta, varsinkin tunnepuolella, mutta siitä myös enemmän sitten tulevaisuudessa.

Taannoin oltiin muuten pitkästä aikaa rottanäyttelyssä ja uskaltauduin ensimmäistä kertaa laittamaan ihan pettiin pari tytsyä ja se kannattikin. Nahkispahkispaskikseni, armas karvamakkarani jopa pärjäsi. Adele siinä sivussa myös. Virallisen puolen osalta ei sitten niin hyvin mennytkään, mutta se ei nyt haittaa. Pääasia on aina saada tavata rottaihmisiä ja kenties tartuttaa intoa ja kipinää harrastuksen osalta uusiin.

Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Junnulaumaan on tullut myös uutta verta eli vauhtia piisaa. Kauan kaipaamani väri pääsi jälleen elämäämme ja ihaninta siinä on se, että sukutaulussa tuli törmättyä tuttuihin nimiin menneiltä vuosilta. Ihan ikävä iski taas. Olen niin onnekas, kun juuri meidän rotat ovat olleet ne meidän omat. 

Laumajaot on nähtävissä täällä ja junnulan väkeä pääsee katselemaan täältä

Junnujen osalta ovat varsinkin Vuokko ja Veera kasvaneet ja Lottakin jonkin verran tottakai. Orvokki on vasta tullut meille niin hän saa kantaa vielä "iinimiini"-titteliä.

Mummoista en ole jaksanut ottaa kuvia joten isken perään siivouksen keskellä otetun kuvan jossa odottavat boksissa kiltisti, että pääsevät takaisin häkkiin. 



Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu



Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Kiva, että poikkesit!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Kesä ja kärpäset

Se on jo kesä ja kärpäset 


Hyvänen aika. Siitä onkin jo tovi, kun viimeksi olen kirjoitellut mitään. Meillä on elämä muuttunut aikalailla ja ollaan asuttu nyt puolisen vuotta tässä uudessa kodissa. Kovasti ollaan totuteltu siihen, että rottala ei olekaan enää se puolet olohuoneesta vaan jaan makuusoppeni piuhapeppujen kanssa. Pitää myöntää, että nukun paremmin, kun on ääntä ja vilinää. Voisi kuvitella toisin, mutta näin se vain on. En herää edes siihen, kun kaatavat kiipeilytelineen ja pudottavat lelupallonsa yläkerrasta alas asti. :D

Rottalassa on muuttunut kokoonpano aikalailla. Joukostamme on poistunut suuria sieluja ja perheeseen tullut uusia. Tässä päivitetty listaus meidän karvaisista lapsista jos haluat katsella. Siellä näkyy syntymäajat ja minkälainen on väritys jne. Lopussa myös lista jo poistuneista. Sielläkin syntymäajat, en ole laittanut päivää jona poistuneet, koska en ole kokenut sitä tarpeelliseksi.

Häkkipuoli on kokenut uudistuksia, kun naaraat piti jakaa kahteen laumaan kaikkien parasta ajatellakseni. Bellalle oli liikaa junnuaalto ja pääsi samaan laumaan mummujen kanssa ja mukaan tuli pari nuorempaa, joskin jo junnuiän ohittaneet hekin. Ajattelin, että parempi laittaa Bellalle kavereita, kun Elli ja Mona tuskin enää kauaa ovat ja Belsku jäisi yksin mikä ei ole hyvä asia ja minulle oli selvää ketkä sopivat keskenään. Yksi critter nation double vaihtui toisenlaiseen, kun ystävä, kasvattaja ja hän jolta usea sijoituksessa tarvitsi rottalaansa critterin. Mitä sitä ei tekisi ystävän puolesta. Olen hyvin tyytyväinen vaihtokauppaan, koska tuo toinen sopii sen nykyiselle laumalle paremmin kuin hyvin. Saan myös sisustaa erilailla.

Akkalauma 1: Elli, Mona, Bella, Adele ja Leonora
Akkalauma 2: Agnes, Nahkis, Alma, Mila, Kaija, Aimi, Keiko ja Kerttu

Urospuoli jää kokonaan pois, kun viimeiset siirtyvät sateenkaarisillalle. Pakko se vaan on tinkiä jostain, kun tila loppuu ja naaraita haluan pitää kunnon lauman tai kaksi. Äitini jaksaa naljailla siitä miten puhuin joskus, että otan vaatekaapin makkariin, kun lähtee urokset pois. Minkäs sille voi, että piti laumajako suorittaa enkä todellakaan luovu tai lopeta turhan takia. Jokainen meille tullut eläin saa olla loppuun asti ja on kunnia saada tarjota hyvät eläkepäivät. Tunnen myös olevani etuoikeutettu, kun saan seurata niinkin pitkään eloa mitä olen muutaman kohdalla saanut. Ellikin lähestyy 3 vuoden ikää. 

Eläinpuolella on vielä hamsuja rottien lisäksi. Rodi (syrkki) asustaa tyttären huoneessa ja Usva & Kajo (cämpsypojat) majailevat olohuoneessa. Hiiriä en aio ottaa nyt ainakaan hetkeen, koska ei ole tilaa sijoittaa järkevästi yhtäkään lisäterraariota tänne. Jos joku keksii miten ja minne ja sponssaa terran virikkeiden kanssa niin voin kyllä harkita... ;)


Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu


Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Tältä siis rottala näytää nykyään:


Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Shoppailua


Minä tyttö olen käyttänyt hyväkseni ebayn (hyi hyi minua) tarjontaa tässä lähiaikoina, kun tuntuu ettei mistään löydy mitään kivaa. Olen myös Zooplussan kanta-asiakas, kun sieltä saa esimerkiksi koirien vegenappuloita joista olen tykännyt kovasti rottasillani. Käyvät myös eläinprotskuherkälle Leonoralle. Tuo siis kivaa vaihtelua altrominin ja suppean siemenseospuolen lisäksi (ei voi antaa sitäkään kuin joskus ja jouluna jos on eläinprotskua mukana). Hamsuillekin niitä ollaan tarjottu. Sieltä saa myös muita kivoja juttuja, mutta koetan kovasti suosia kotimaisia yrittäjiä joten olenkin hyvin iloinen, kun sain oman kotikaupunkini edustajan huomioimaan paremmin tarpeen joka itselläni ja muillakin varmasti on jos ovat jyrskäharrastajia. Toivonkin, että sinne löytäisi enemmän porukkaa niin on parempi mahdollisuus, että hyllyissä on jatkossakin sitä mitä kaipailen eikä tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Vinkkinä siis, että Naantalissa on hyvin mukavan ihmisen pyörittämä putiikki Rockwell´s jossa kannattaa piipahtaa.

Sieltä tarttui mukaan esimerkiksi tällaisia tänään.


Oikein nauratti tässä, kun tajusin, että pitäjä on kasvattanut rottasia ja itselläni olikin yli 10 vuotta sitten häneltä mitä mahtavin tapaus. Rockwell´s Silvery Charlotta - Laku. Laku osasi sanoa käsipäivää ja oli ihan uskomaton rotta joka suhteessa. Neiti otti antibiootit ja kaikki aina mukisematta (sairasti muutaman ikävän keuhkopuolen taudin) ja rakasti sen aikaista koiraani yli kaiken. Kirby (samojedinkoira) antoikin Lakun kiipeillä itsessään ja päivysti aina häkin luona, kun rotat olivat siellä. Laku onkin se jonka vuoksi taikka ansiota olen kaikki nämä vuodet ennen tätä "toista aaltoa" kaipaillut piuhapeppuja.

Tilasin tuossa taannoin myös lisää riippumattoja. Niitä kun ei voi olla liikaa, eihän?! Meillä ainakin tuhotaan säännöllisesti... (On minulla myös oma "hoviompelija" olemassa, mutta en kehtaa jatkuvasti pommittaa...)
Siellä on vaikka mitä kivoja kuoseja ja settejä. Tulee todella nopsaan kotiin asti. Ojennettiin ihan ovenraosta. Jos joku muukin kaipailee niin facebookista löytyy. Klikkaa tästä!




Vauvahaaveita


Alma ja Onni ovat rakkauspari jonka toivotaan saavan aikaan pieniä söpösiä otuksia joista varmaan yksi jää kotiinkin asti jos kaikki menee hyvin. Molemmat siis omia rottapottasia. Tästä juttua sitten myöhemmin. Nyt vain kaikki sormet ja varpaat ristiin, että saadaan kertoa teille niitä uutisia vielä kesän aikana.... 

Kesähän on Rakkauden aikaa!


Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Tulevaisuus


Suunnitelmia ei ole sen suurempia meillä tällä hetkellä. Alman toivotaan saavan poikasia ja jos se yksi kotiin jäävä olisi siellä joukossa niin kiva. Toivon junnulaumaan vielä vaaleaa edustajaa. Cinnamon pearl olisi kiva tai sitten jokin suloinen hooded-neiti. Elokuussa on Naantalissa rottanäyttely ja olisi kiva tavata ihmisiä siellä ja rottia myös luonnollisesti. Terveyttä ja iloa soisin meillä olevan jatkossakin. Ei siis mitään isoja toivomuksia taikka suunnitelmia näköpiirissä nyt. Mitä syksy tuo, katsotaan sitä sitten. Nyt kuitenkin keskitytään kesään ja kärpäsiin. 


Kiva kun piipahdit, tule uudelleenkin ja saa kertoa mistä toivoisi juttua tulevan. 




Henkilön Miuski00 (@rattastic_life) jakama julkaisu

Ps. Rapsutukset karvakamuille, myös karvattomille ja osakarvoitetuille :D

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Mila ja Kaija kotiutuivat - Hei me leivotaan taas!

On taas ollut kovin hiljaista. Ei ole ollut energiaa kirjoitella mistään, mutta jälleen yritän edes vähän jotain naputella. Meille kun on sattunut ihan perheenä tässä vähän liikaa niin olen keskittynyt elämiseen ja olemiseen. Tiedän, että tämä on rottablogi, mutta en voi olla kertomatta kauhukokemusta joka varjostaa vielä jonkin aikaa meidän elämäämme. Oma poikani jäi näet auton yliajamaksi vähän aikaa sitten. Se pysäytti, antoi uuden näkökannan moniin asioihin ja opetti myös miten pienestä voi olla kaikki kiinni, miten ohut on elämänlanka myös meillä ihmisillä, ei vain eläimillä. Poikani on elossa, vammat paranevat pikkuhiljaa, mutta mielen haavoja parannellaan kauemmin.

Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, lapsistani, lemmikeistäni, läheisistäni!

Mutta nyt iloisempiin aiheisiin!


Alma on nurkassa, Milasta näkyy vain selkä ja Kaija kuikuilee.


Oma Almani palasi tuossa alkuviikosta kera kahden palleron. Mila oli alunalkaenkin jäämässä meille ja Kaija tuli aluksi vain kaveriksi, että pienen ei tarvitsisi olla yksin isojen pahojen akkojen keskellä. Kaija kuitenkin sulatti sydämeni ja pistin hänen mammalleen viestiä, että en tiedä voinko luovuttaa tätä neitiä, kun aika koittaa ja ilokseni sain vastauksen, että jos otan sijoitukseen, voi hän jäädä ja niin Kaijasta tuli Milan lisäksi meidän perheen uusi jäsen. 


Mila

Kaija


Tytöt ovat niin rohkeita. Olleet ihan ensimmäisestä päivästä. Välillä tuntuu, että kummallakaan ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Näkisitte miten hyppivät häkin yläkerrasta alakertaan johtavilta portailta isojen akkojen päälle ja karatepotkutkaan eivät ole kuin pieni hidaste. Minimurut ovat vallanneet sputnikin jonne ei ole yhdelläkään isommalla mitään asiaa! Kaikki yrittäjät ajetaan kirkumisen säestyksellä pois. Niin siis Mila ja Kaija kirkuvat ja potkivat isompia ja isommat ovat tähän asti luovuttaneet aika nopeasti. Tiedä sitten onko se ääni mikä ajaa vai mikä...




Meinasin kuolla nauruun taannoin, kun Kaija kiusasi Monaa ja Mona tyynesti kampesi megaruhonsa riipparissa toisen päälle. Pää näkyi vaan ja pari pientä piippausta pääsi. Sitten molemmat nukahtivat. 
Milan mielestä on kiva pomppia selkään, ihan sama kuka on kyseessä. Sanoinkin taannoin, että pitävät mun akkoja pomppulinnoina ja kiipeilytelineinä. Kyllä minit ovat kyytiäkin saaneet, mutta eivät jaksa välittää kuin hetken moisesta jos sitäkään. Hyvä ruoka saa aina ajatukset muualle. Ruokahalu on pohjaton...ihan sama mitä häkkiin annetaan. Molemmat ottavat myös ihan reippaasti kädestä mitä annetaan.


Kaija Matiaksen olalla.
Tämä poika sai kokea kovia taannoin ja Kaijasta tuli pojun "oma rotta".

Sylissä pysyvät hyvin. Lapsetkin voivat käsitellä. Ovat toki vilkkaita kuin mitkä, mutta voi miten ihmisrakkaita pusuttelijoita nämä kaksi ovat. Olen niin iloinen, että ovat meidän muruja! Kiitos Janina ja Saija! 


Mila ja Kaija


Jospa sitä vähän leipoisi....

Tänään muuttui suunnitelmat menojen osalta joten päätin käyttää ajan hyväksi ja leivoin jyväherkkuja rottalan väelle. Hamsuillekin voi antaa, koska ovat sokerittomia. Ohjeen isken jälleen tähän niin voi muutkin olla "ahkeria". Ei tarvitse oikeasti jaksaa muuta kuin mitata, sekoittaa, levittää pellille ja taitella valmis levy paloiksi. Ovat siis oikeasti todella vaivattomia tehdä.


Ohje olkaa hyvät :)

Mittaa kulhoon kaikki ainekset. Lisää vesi ja sekoita...
T'ästä kuvasta puuttuu vain vesi...

Lusikalla on helppo levittää ohueksi levyksi.

Tältä näyttää valmiit herkut.
Kannattaa antaa olla avonaisessa purkissa, että "loppukuivuvat".

Ai niin, se on kevät nyt! Nauttikaa lisääntyvästä valosta, bongailkaa leskenlehtiä ja ihan pian saadaan puihin ja pensaisiinkin väriä!

Ps. Tässä vielä ohje naputeltuna pyynnöstä....

JYVÄHERKKU - Helppo kuin mikä!

2dl pikakaurahiutaleita
1/2dl vehnäjauhoa
2dl siemenseosta (lintujen) - voi toki muutakin käyttää 
kunhan on paljon siemeniä...
2dl vettä
1rkl hampunsiemenöljyä

Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita hyvin. Anna "taikinan" turvota 30 minuuttia. Levitä lusikan avulla pellille ohueksi levyksi. 
Paista 150 asteessa 30-40 minuuttia.
Taittele jäähtynyt levy sopiviksi paloiksi ja tarjoile otuksille.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Lepää rauhassa Inkku (Ratazana´s Ginger) 5.8.2014 - 18.2.2017

12.2.2017 Jaoin facebookissa kuvan jossa vietin laatuaikaa mummun kanssa. Kirjoitin, että "Vähiin on käymässä yhteiset hetket..." Eilen illalla nukkui Inkku pois.

Kävelin rottalaan aavistus seuranani. Mummu hoiperteli ovelle ja katsoi minua syvälle sieluun ja selvästi halusi päästä syliin. Inkku oli niin kamalan kylmä, että tuli tarve ottaa se nojatuoliin ja peiton alle minun kanssani. Siinä silittelin ja sain vielä raksutuksetkin, ne viimeiset, tiedän nyt.
Inkku halusi vielä kerran väkisin kiivetä minun niskaani, sinne mistä meidän tarinamme sai alkunsa. Siellä hän vietti ensimmäisen iltansa nukkuen, nyt viimeisen hetken makoillen. Painautuen kaulaani ja niskaani vasten tuntui sukeltavan minun sydämeni sisälle antamaan viimeisen halauksensa. Se hetki oli lyhyt vaikka pitkä. Pian Inkku halusi takaisin syliin, siihen lempikohtaansa missä nukkui lukuisina iltoina ja sai hellyyttä ja lämpöä.

Omat pojat olivat vielä hereillä. Tytär oli (on vieläkin) tietämättömänä kaikesta reissussa. En aio pilata lomaansa kertomalla, sen ehtii. Aavistin, että nyt on hyvä laittaa lapset nukkumaan ja sanoin, että juuri nyt kannattaa sanoa Inkulle hyvää yötä ja kiitos....hyvästellä ja silittää vielä. Näin he tekivät ja menivät nukkumaan. Sain pidäteltyä itkuani ihmeen hyvin.

Rauha laskeutui taloon. Inkku nosti vielä muutaman kerran katseensa kuin kertoakseen jotain. Tuli tarve kiittää siitä, että sain olla hänen kanssaan nyt ja kaikki nämä vuodet, niitähän kertyi yli kaksi.

Juteltiin hiljaa siitä miten on tehnyt jo kaikkensa eikä ole mitään velkaa. Luettelin hiljaa kaikki sateenkaarisillalla odottavat. Siellä on myös tyttärensä ja tyttärenpoikansa. Tyttärenpojan tytär jäi vielä tänne meille, Nahkis on kuin ilmetty Iso-Mumminsa. Lupasin pitää laumasta huolen ja sanoin, että päästä irti, pian kaikki on ohi. Älä pelkää, kuolemaa ei tarvitse pelätä.

Inkku nosti vielä katseensa, tökkäsi kuonollaan ja laski päänsä kädelleni. Hengitys muuttui raskaammaksi. Kropasta tuli astetta veltompi. Näin miten se iso persoona poistui ensin siitä, silmät sumenivat, Inkku ei ollut enää läsnä. Jatkoin silittämistä ja parin hengenvedon jälkeen kaikki hiljeni. Sydän ei enää lyönyt.

Sillä hetkellä sydämeni meni miljooniksi palasiksi. Oma ykkösrottani, tämän aallon ensimmäinen, sydänrottani siirtyi ajasta ikuisuuteen. Yksi aikakausi päättyi tehden tilaa uudelle.

Koskaan ei tiedä milloin on viimeinen hetki, kun saa koskettaa. Älä siis epäröi. Älä odota. Et voi rakastaa lemmikkiäsi liikaa. Et voi kertoa liikaa miten tärkeä hän on sinulle.

Minä itken, myönnän sen. Itken surusta, itken ilosta, itken, koska ei voi saada suurempaa kunniaa kuin saatella oma rakas rauhassa sinne missä tuskaa ei tunneta.
Lepää rauhassa Inkku, pidä sielläkin lauma kasassa...

Rakkaudella,
Mamma

Kuvia matkan varrelta.... Lopussa eilen otettu viimeinen kuva.





















Inkun lempipaikka

12.2.2017
18.2.2017
Ei kuolemaa tarvitse pelätä. Rauha laskeutuu.



Lisäys:
Tässä linkki minirottalan muistinpanoon jossa näkyy kuka vielä on joukossamme ja kuka poistunut vihreämmille juustoniityille.




















maanantai 30. tammikuuta 2017

Shoppailu on kivaa - kuulumisia myös

Johan on päässyt aikaa kulumaan. Tuntuu, että viimeisimmästä kirjoituksestani on ikuisuus. No meillä on hyvä syy tähän taukoon. Minä, lapset ja karvaiset lapset ollaan käyty läpi muuttorumbaa koko joulukuun. 

Kyllä vaan, asumme nyt 30 neliötä pienemmässä asunnossa ja voin sanoa, että tänne oli aika työ mahduttaa kaikki. Neljä ihmistä kamoineen, hamsut ja rottaset kamoineen - ei mennyt niinkuin strömsössä. Olen onnistunut hilloamaan hyvin paljon ja hyvin erikoisia asioita, sen sain huomata. Tuli myös inventoitua eläinkamat. Ette edes halua tietää mitä kaikkea löytyi ja lähti pois/kiertoon.

Kävin läpi ihmisten ja eläinten kamoja urakalla vanhassa kodissa ja silti muutettuamme tänne on tasaisesti ollut pakko pistää jotain kiertoon, koska ei vaan mahdu. Huonekaluista lähtien on pitänyt tehdä raivausta. Se tosin teki ihan hyvääkin! Saan myös luvalla ostella nyt uusia juttuja meille kaikille. Okei, maltti on valttia tässä asiassa.

Rottala sijaitsee nykyään omassa makkarissani. Ennen sille oli puolet olohuoneesta varattuna. Molemmat laumat sain mahdutettua huoneeseen, mutta tilanpuutteen vuoksi on tällä hetkellä omat vaatteeni ikeakasseissa. Vaatekaapin saan hankittua, kun luovun toisesta häkistä enkä ole valmis pistämään akkoja taikka ukkoja noin vain pois tai radikaalisti pienempiin asumuksiin. Mielummin sinnittelen itse vaatteideni kanssa. Kaapin aika tulee, kun luonto korjaa omansa. Ukkolauma poistuu viimeisen lähdettyä pois keskuudestamme. Akat ja energia saavat jäädä ja lauma kasvaa myöhemmin.

Rottaset kotiutuivat nopeasti tänne. Siinä varmaan oli osasyynä se, että tutut hajut muuttivat paikalle ennen heitä ja äänet olivat suoraan vastassa, kun siirrettiin bokseista purettuihin, pestyihin, uudelleen koottuihin ja sisustettuihin häkkeihin. Häkit tosiaan saivat samaan syssyyn täyspuhdistuksen ja desinfioinnin, kun kerran pakko oli purkaa osiin. Kokoaminen meni muuten helposti, mutta yksi ovi takkuilee. Se pelittää, se aukeaa ja menee kiinni joten olkoon.

Joulu tuli, oli ja meni. Rottalassa se tiesi lahjoja ja herkkuja. Olin niin otettu siitä, että omat vanhempani ja siskoni muistivat meidän lemmikkejä siinä missä meitä ihmisiäkin. Rottapottaset saivat herkkuja ja riippumatot! Meillä oli myös suuri ilo saada viettää kolmas, siis oikeasti kolmas joulu Inkun kanssa. Inkku-Mamma ei enää kauaa täällä ole, kuntonsa kertoo siitä, mutta tosiaan hän vietti kolmannen joulunsa meidän kanssamme ja sai nauttia herkkuja ja hellyyttä ihan urakalla. Hän sai ehkä vähän extraakin, koska tiedostin ja tiedostan tälläkin hetkellä, että neljättä joulua ei tulla yhdessä olemaan. 





Meillä on muutenkin vähän muuttunut tilanne täällä laumassa, koska Hamppu lähti ennen joulua sateenkaarisillalle äitinsä ja kamujensa luokse. Tällä hetkellä yksi omista naaraistani, Alma, on miehelässä ja toiveissa on, että tulisi tytär messissä kotiin sitten, kun sen aika on. Sofia on piakkoin myös lähdössä miehelään ja tässä koetan kovasti ajatella, että en ottaisi häneltä jälkeläistä tänne, mutta eilen kävi jo niin, että vähän kuin päätin antaa mahdollisuuden siihen. 

Meillä on täällä vieraileva naaras miehelässä. Onni sai itselleen morsiammen. Villa on suloinen tapaus ja omistajansa Iida on selvästi hoitanut hommansa kuten pitääkin joten nyt vaan sormet ja varpaat ristiin, että rakkaus kukoistaa ja saadaan lähettää murunen massu pullollaan nakkeja kotio.

Kuva, jonka Miuski00 (@rattastic_life) julkaisi






Olen myös tehnyt vähän hankintoja taas (todella yllättävää). Kävipä pieni mokakin, ei mikään paha, mutta kuitenkin. Zooplussalle meni tilaus jonka mukana tilasin sitten ravinteikasta hiutalesekoitusta jota voi antaa sellaisenaan turvotettuna tai sekoittaa muun ruoan sekaan. Mielestäni tilasin kilon. Ajattelinkin vielä, että menee kivasti tohon punaiseen purnukkaan. 



No koitti aamu, kun paketti tuli. Avasin paketin ja silmät suurina katselin valkoista säkkiä. Julmetun iso säkki piti etiketin mukaan sisällään näitä hiutaleita, mutta koko.... Minä riensin tarkistamaan tilausvahvistusta ja kappas perhana, olin tilannutkin 10kg. Siis 9kg enemmän mitä ajattelin (Onneksi en valinnut sitä säästöpakettia jossa 2x10kg....). Olin katsonut niin pieleen, että alta pois. Ja miksi ei laskun summa ihmetyttänyt? No siksi, että siinä oli paljon kaikkea muutakin ja en sitten kiinnittänyt huomiota tällaiseen "pikkuseikkaan". No ruokaa riittää (muillekin) ja se maistuu todella hyvin. Ei siis maailman pahin moka. 

Kuvassa 500g Alku-puuropaketti vertailun vuoksi.

Tilasin tuossa ebay:n kautta (hyi hyi minä) vähän lintulelujakin, kun ne ovat oman rottalan suosikkeja. Ihan sama miltä näyttävät kunhan on puuta ja puuosat ketjussa eikä nauhassa, koska nauha on entinen suoriltaan ja puuhelmet/palikat ympäri häkkiä. Me tosin leikitään nekin loppuun asti eli irtonaiset pallerot sun muut pääsevät pesuun ja johonkin kippaan josta rottaset ne levittävät sitten ympäri häkkejä ja/tai jemmailevat riippumattokankaiden väliin altrominhalkojen sekaan minun ilokseni(pesupäivät ja ne lukuisat kerrat, kun en vaan muista pudistella tarkkaan...). Hamppu oli muinoin sellainen outolintu, että hän keräsi pallot aina takaisin kippaan. Se oli hauskaa seurattavaa. Pojista Onni ja Toivo sitten taas jemmaavat irtonaiset lelut/lelujen osat aina kakkalootaan... *huoh*



Kannatin minä suomalaista pienyrittäjää/harrastajaakin tässä. Surffailin huutiksessa ja näin siellä pyyhkeen jossa kuva ja painatus "tassupyyhe" tai jotain sinne päin... No idea kirkastui pelottavan nopeasti ja pistin kysymyksen, että saisiko sen hiiri/rottakuvalla ja omalla tekstillä. Sain vastauksen, että joo ja osoitteen minne laittaa viestiä, että voidaan paremmin sumplia ja siitä se ajatus sitten lähti. 

Halusin rottalaan omat pyyhkeet, koska kuvitelkaa tämä tilanne ja tunne: 

Ihana ilta. Raukea olotila valtaa kropan joka tiedostaa, että enää iltapesu ja sitten saa painaa pään tyynyyn. Silmät ristissä valun iltapesulle. Matkalla nappaan kaapista puhtaan naamapyyhkeen. Pesen rentouttavasti nassuharjalla hyväillen kasvoni ja hellästi painelen puhtaalla pyyhkeellä kuivaksi vain todetakseni, että olen rotankarvojen peitossa. Koetan pelastaa tilanteen uudella huuhtelulla ja syljeskelen samalla suuhun menneitä karvoja. Ah´suunnilleen hyvä nyt ja eikun kuivatus...(prkl sama pyyhe...) ja vielä kerta kiellon päälle huuhtelua jota ennen muistan onneksi vipata sen karvaisen pyyhkeen lattialle ja huomaan, että kylppärissä ei ole mitään pyyhettä joten naama märkänä, yöpaidan rinnus kastuneena, kävelen sinne saamarin kaapille ja otan uuden pyyhkeen ja suorastaan rukoilen, että SE ei ole karvojen täyttämä, ettei tarvitse turvautua koviin otteisiin ja ääniin keskellä yötä.

Jep, ei naurattanut!

Siitä kuitenkin opin tarkemmaksi näiden pyyhkeiden kanssa ja pesenkin rottalan pyykit erillään muista ja säilytän muualla. Kuitenkin olisi niin paljon helpompaa, kun kylppärissä olisi aina valmiina rottien oma pyyhe, kun pesen kuitenkin säännöllisesti hännät ja koko rottaset myös. No nyt on ja pistetäänpä vielä uteliaille ihan kuvaakin, että minkälaiset ihanuudet tänne muuttivat hetki sitten.



Jos tekee mieli piristää omaa mieltä ja ympäristöä niin kannattaa klikata tästä itsensä huutikseen ja suoraan profiiliin: kasityopuoti 
Laita hänelle kysymys johonkin kohteeseen ja saat yhteystiedot nopeasti. Myyjä on nopea ja luotettava. 

Ai niin. Lauantaina oli Nakkilassa näyttely ja sinne lähti täältä miehelään samalla reissulla lennähtänyt Alma-neiti. Pet-luokkaan ilmoitti kasvimamma tyttöseni. Heräsin viiden aikaan viimeistelemään Alman ja hyvä, että heräsin. Oli nimittäin sotkenut yön aikana häntänsä ihan kunnolla. Karvalle riitti kostealla pyyhkäisy. 

Kuopukseni kanssa puoli kuuden jälkeen istuttiin Alma boksissa käytävässä ja ihmeteltiin siihen aikaan liikkuvia ihmisiä. Katseltiin miten joku lenkkeili ja muutama käveli muuten vaan rivakasti jonnekin. Alma noukkastiin ja kiivettiin takaisin tänne kolmanteen kerrokseen vain huomatakseni, että puhelin ei ole kädessäni. Juoksin äkkiä alas katsomaan onko sinne jäänyt ja ei, ei ollut. Äkkiä siis ylös ja koneen kautta viestiä kasvimammalle, että on päässyt nyt käymään niin, että kapula hengailee Alman boksin päällä. Pyysin sammuttamaan ja tipauttamaan illalla, mutta hän sanoi, että tulevat heti takaisin tuomaan sen. Arvatkaa olinko paiseessa, että minun vuokseni menee päivä pilalle ja aikataulut pettävät. No ei kuulemma kumpaakaan tapahtunut.

Näyttelypaikalta sain yllättäen viestin ja se sisälsi tällaisen kuvan:


Siis ihan oikeasti, oma Alluni (terveisiä pilven reunalle) ja Toivoni pärjäsivät näin hyvin vuonna 2016. Olen niin onnellinen ja ylpeä rotta-mamma eikä kasvimammallakaan taida olla nuristavaa tämän suhteen.

Kaiken tämän päälle saatiin petissä hyvät arvostelut ja kuma:kin tipahti Almalle. Illalla sain tiedon, että ei ole täystyrmännyt miestään vaan makoilevat vieretysten riipparissa. Nyt vaan toivotaan, että lempi leiskuisi ja nopsaan. Samoin toivon, että aika kuluisi myös nopeammin. Tyttösäteitä saa siis lähetellä, että saataisiin tänne Alman mukana se odotettu tytär jonka nimeäkin jo mielessäni tapailen...



Siinä oli nyt vähän meidän kuulumisia. Se on tosiaan uusi koti, uusi vuosi ja uusien tuulien aika näin lyhyesti ilmaistuna. Toivottavasti saan pian kirjoitella jotain kivaa ja laittaa hyviä uutisia. Hyviä vointeja ja iloisia hetkiä teille kaikille sinne missä ikinä olettekin!

Kiitos, kun jaksoit tänne piipahtaa!

Ps. Muista helliä ja lelliä lemmikkiäsi joka ikinen päivä, koska ikinä ei tiedä milloin se on viimeinen hetkenne yhdessä!

Kuva, jonka Miuski00 (@rattastic_life) julkaisi

Uusin julkaisu

Hyvää Halloweenia