Näin kävi meille tuossa viikonloppuna. Ystäväni, meidän kasvimamma, oli näyttelyssä hommissa ja tuli sitten kysyttyä soitellessa, että onko siellä paljon rottasia myynnissä ja sattuisiko olemaan jotain meille sopikaa kuten kuopukseni kaipaamaa mustaa dumboa. No ei tietenkään ollut juuri sitä ja juttu jäi siihen.
Sitten tulikin yhtäkkiä viesti, että "Katso mese" ja tein työtä käskettyä.
 |
| Vähän sensuroitu ote mesestä... |
Siellä odotti video (josta kävi erittäin selväksi, että juurikin minä rakastan kaikkia rumia eläimiä, kiitosta vaan Jansku... Tosin mitä sitä totuutta kieltämään 😂) ja kysymys, että haluaisinko tarjota kodin "susirumalle minkille". Hellyin kyllä suht suoraan. Sillä, että hän on aika persoonallisen värinen tällä hetkellä, saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Mitään en kuitenkaan tunnusta.
Piti hetki miettiä, että onko tämä nyt sopiva ajankohta. Jospa tulossa onkin jossain se pojan kaipaama musta dumbo. Eihän Vuokon kuolemasta ole liian vähän aikaa ja joku koe, että ottaisin tilalle uuden? Jaksanko juuri nyt käydä läpi mahdolliset laumautumisen vaikeudet?
No, tajusin laumassa olevan ihan kiitettävästi tilaa vaikka vielä myöhemminkin joku sinne sujahtaisi ja se oli sitten muodollisen äänestyksen kautta myöntävä vastaus tälle naperolle. Viimeistelin vielä päätökseni haastattelemalla lapsia, että miltä heistä tuntuu, kun Vuokon kuolemasta ei ole vielä hirmuisesti aikaa.
Me kaikki ajattelemme niin, että ikinä ei kenenkään tilalle tule ketään, koska ei ole korvattavaa sielua tässä maailmassa. Ei ole kahta samanlaista eikä toista parempaa taikka huonompaa, on vain yksilöitä. Jokainen meille tuleva on siis yksilö muiden joukossa ja maailman ihanin ja tärkein omalta osaltaan.
Siitä alkoi sitten odotus. Meidän napero kun ei ollut tällä kertaa omalta suunnalta vaan hippasen kauempaa. Kyyti järjestyi ihan itsestään ja sovittiin, että hän saapuu meille sunnuntaina, kun lauantaina ystävä on kotona niin myöhään ja kilometrejä ihan tarpeeksi takana.
Sitten koitti sunnuntai. Odotimme kuin kuuta nousevaa omaa uutta piuhapyllyä. Jestas päivällä tuntui olevan pituutta ja kello laahasi niin hitaasti eteenpäin. Piti keksiä kaikenlaista tekemistä ja jo täällä oleva lauma ei ollut lainkaan pahoillaan extra-huomiosta. Lopulta kello oli sen verran, että marssin alas kuopus seuranani ja tytsykkä vaihtoi vauhdissa boksia.
Ensikohtaaminen sai huokaamaan. Ei kauhusta vaan siitä helpotuksesta, että nyt ei ole mikään kirppu tulossa tänne mammuttien keskelle. Kokoa siis kivasti ja ei vaikuttanut mitenkään tossulaiselta ylipäätään. Utelias ja rohkea suoraan. Kaikki muksut saivat lelliä toista hetimiten ja hän otti ilolla huomion vastaan. Raksutusta ja suukkoja sateli tasaisesti.
Väriä kun tässä olen tutkaskellut ja ihmetellyt niin odotan kauhunsekaisin tuntein mitä on luvassa. No ei, odotan oikeasti innolla ja hän on juuri meille sopiva omana itsenään, olkoonkin sitten minkälainen maastokuvio taikka värikartta turkissaan.
Totuttelu meihin meni jotenkin itsestään ja salamana. Hänet pystyi suoriltaan antamaan kuopuksen syliin. Ei jännityksen häivääkään kummassakaan. Olivat jotenkin samalla aaltopituudella ja viiksien ja kynsien aiheuttama kutituskiljahdusten kirjokaan ei aiheuttanut toisessa edes pientä säpsynää. Uteliaana haisteli suoraan kaikkia karvattomia sisaruksiaan. Meikäläisenkin hyväksyi heti kesyihmisekseen. Neiti kipsuttaa ihan itse syliin ja tuntuu tajunneen jopa nimensä jo. Ihanasti nappisilmät kääntyvät katsomaan sen sanoessani.
Mitä sitten tulee karvaisiin siskoihin, no se ei ole mennyt ihan niinkuin Strömsössä. Ensimmäisenä yönä sai kaksi vanhempaa näet kunnian viettää boksissa kuluvat tunnit, kun nunnuttaminen oli kuin gladiaattoreissa konsanaan. Orvokki ja Lilja olivat selvästikin sitä mieltä, että nyt on tapahtunut suuri virhe. Vilja ja hänen muksunsa (Rihanna, Roberta & Wanda) sitten taas ottivat suorastaan avosylin vastaan toisen. Sukimista, leikkimielistä painimista ja kylki kyljessä olemista näkyi alusta asti. Vain minidunatotutushetki (huh mikä sanahirviö) sai parit karatepotkut aikaan ennen kuin tuli rauha maahan ja uni silmään. Robertan mielestä uusi napero on mitä parhain tyyny!
Aamulla koetin laittaa nämä kaksi sankaria häkkiin sillä seuraamuksella, että toinen heistä pääsi vartin jälkeen takaisin boksiin. "Jumaleissön ottaa Orvokilla koville tämä uusi", totesin ihan ääneen. Otti hän vielä toisenkin jäähyn vastaan ja sen jälkeen osoitti meikäläiselle mieltä kääntämällä vain hanurin antennin kera suuntaani.
Viime yö oli jo rauhallisempi (kop kop kop). Kaikki olivat samassa häkissä eikä sen suurempia nahinoita syntynyt. Illalla nappasin kuvankin, kun Orvokki makoili samassa riipparissa ihan hyvässä hengessä uuden kanssa. Hyvä niin, herättää toivon siitä, että kyllä se tästä vaikka tänään onkin jotain pientä nahinaa tuossa ollut. Pari kertaa olen saanut puuttua, mutta ääni on riittänyt. Ei ole tarvinnut ainakaan vielä ottaa ketään jäähylle.
 |
| Vaikeaselkoisessa kuvassa on taaimmaisena karvakasana Roberta, jonka tyynynä hieman ehkä erottuu meidän uusi tytsykkä. Orvokki on tuossa liito-oravaa muistuttavassa asennossa. Rihannan kuono näkyy Orvokin ja Wandan välissä ja Orvokin alla makoilee Vilja. |
On muuten jännä juttu, että nämä nuoremmat ja heidän emonsa (Tuskin miettivät olevansa äiti ja tyttäret.) ovat jopa menneet väliin, kun Orvokki ja Lilja ovat päästäneet vähän höyryjä. Vilja jopa työnsi Liljan selvästi pois uuden luota ja Roberta juoksi paikalle, kun kuuli painimatsin. Jännä seurata sivusta tätä laumakäyttäytymistä ja miettiä mitä kavereiden mielessä oikein liikkuu.
Ja voisihan sitä sitten vielä paljastaa nimenkin. Meidän uusi tyttönen sai kutsumanimekseen Pinja. Koko nimeltään hän on Lakeuren Anne Nyberg. Pakko myöntää, että nimen saadessani tietooni, oli totaalirepsahdus ja naurujoogahetki ja se(kin) vaikutti päätökseeni, koska satun pitämään sarjasta josta nimi napattu.
Nyt jatkuu siis matka kera Pinjan ja muiden öhkisten. Tutustumme toistemme tapoihin ja yhteiseloon. Edessä on varmasti vielä haasteita, mutta ne kestetään yhtenä isona laumana. Elämässä on niin paljon kaikkea hienoa, kun keskittyy vähän pienemmässä mittakaavassa etsimään ja asettamaan odotuksia. En voisi kuvitella elämää ilman rottia.
Kiitos Maikkoo tästä ipanasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!